Tänään julkistetut Hassisen Koneen paluukeikat saivat meidät penkomaan arkistoja. Ensi kesänä 40-vuotisjuhliaan viettänyt yhtye kun on edellisen kerran noussut alkuperäiskokoonpanossaan esiintymislavalle kaksikymppistensä merkeissä. Hassisen Kone esiintyi Joensuun Laululavalla juhannuksena 2000, ja Rumbaan (nro 13/00) konsertista raportoi silloinen toimituspäällikkö Jari Mäkäräinen. Lue tapahtumien kulusta alta.
Eastpop 2000: Hassisen Kone, Neljä Ruusua, Eläkeläiset, Nightwish, Pool
Laululava, Joensuu
Suurkiitos Pohjois-Karjalan heimopäällikölle Cyde Hyttiselle kumppaneineen loistavista kesäjuhlista; vaikka jengille olisi riittänyt se Hassisen Konekin, jaksoivat he järjestää kaikkea muutakin kivaa mittumaarina julkaisun paikallisen suurtyön Eastpop CD-Romin kunniaksi. Rompusta lisää myöhemmin, mutta tässä raportti juhannuksen ja todennäköisesti myös kesän parhaista rokkijuhlista…
Ohjelman jo viideltä aloittanut Pool sai hivenen epäkiitollisen tehtävän luoda fiilistä kouralliselle ihmisiä stadionolosuhteissa, mutta Joensuun Kent ei antanut sen masentaa. Sen sijaan he soittivat parhaan näkemäni Pool-keikan. Suunta oli metallisemmasta kimaltelevampaan, mikä sopii yhtyeelle erittäin hyvin. Itselleni kolisivat parhaiten viimeisimmän julkaisun Againstin hittihakuiset Come With Me ja Ghosts, joiden levyllä hivenen HIMiäkin lähentelevä mahtipontisuus kääntyi lavalta nähtynä aidoksi stadionkokoluokan suureksi tunteeksi.
Neljän Ruusun aloittaessa tuntia myöhemmin oli alueelle ehtinyt tuhansia ihmisiä, mikä näkyi jo pienenä hurmoksena lavan edessä. Kaksi asiaa ilahdutti erityisesti: Se, että uusimman levyn biiseistä löytyy Poplaulajan vapaapäivän veroisia yleisön innostajia ja se, että rytmiryhmä oli aivan huikeassa vedossa. Klikistä huolimatta oli groove välillä murhaavaa.
Naapurikylän Kiteen Nightwish joutui illan ainoan pienen sadekuuron yllättämäksi. Vaikka materiaali tottumattomissa korvissani aivan iskelmämusiikilta kuulostikin, saivat Tarja ja pojat osan yleisöstä riehaantumaan tavoilla, joita Arja ja pojat eivät voi tuntea, joten se ammattitaidostani sen asian suhteen. Kaikki ”hitit” kuulemma soitettiin, mutta ei sitä euroviisua…
Osin varamiehistöinen Eläkeläiset sai jo sitten vibaa useampaan punttiin. Yli kymmentuhatpäinen yleisö käytti mahtavan humppamusiikin hyväkseen purkamalla ylilatauksen illan pääaktin osalta. Niinpä ainakin tuhatpäinen humppamato-letkajenkka -muodostelma toi väkisin mieleen kauniita ajatuksia suomalaisten halusta nauttia taioista edes juhannuksena.
Illan pääesiintyjän kohdalla loppuvat ylisanat kesken, joten yritetään ilman. Oheisen biisilistan mukaisesti esiintynyt orkesteri soitti kuin silloin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta paremmin. Kypsynyt soittaja kun monesti osaa annostella niitä fiiliksiä… Joten vaikka sovitukset melko tavalla uskollisia alkuperäisille keikkaversioille olivatkin, saatiin niistä nyt irti enemmän. Eroa on vaikea yksilöidä, kun välissä on niin monta vuotta muistoja kultaamassa, mutta väittäisin että homma toimi nimen omaan rytmisesti sähäkämmin ja laajemmalla perspektiivillä. Iloisesti Hammondilla ja Täältä tullaan Venäjä olivat tästä hyviä esimerkkejä julmalla kepeydellään.
Hienoa oli myös kronologinen keikkasetti. Kolumpia orkesteri (vai Kolumbia, alkuperäisellä levyllä kun on molemmat tavat kirjoittaa nimi…) aloitti rullaavalla tomikompillaan yhden kovimpia kuulemiani aplodeja antaneen yleisön edessä karkelot. Sen jälkeen olisi Ismolla ollut mahdollisuus pitää elämää suuremmat yleisönhuudatukset (”Tarjolla tänään on: Mikä?…”) mutta kaikkien onneksi sitä ei tapahtunut. Nyt yleisö sai tulla mukaan kukin omalla tavallaan, mikä aikaansai sen, että lopulta koko noin kaksitoistatuhatpäinen ihmismassa lauloi mukana.
Noin puolessa välissä keikkaa laajeni alkuperäinen kokoonpano veljekset Kinnunen, Heiskanen ja Alanko jo silloin ennen tutuilla miehillä. Urkuri/sähköpianisti Safka, marimbamies Poke ja fonisti Hytti suurensivat tätä soundia Tällä tiellä -biisistä alkaen, mikä oli oiva veto sekä musiikillisesti että dramaturgisesti. Laajempi soundi mahdollisti laajemman lavapreesensin (sic)… Laululava kun ei ole niitä Suomen intiimeimpiä keikkapaikkoja.
Loppuun kuultiin unelmien versio Muoviruusuja omenapuissa -biisistä. Biisihän ei ensiksikään ole koskaan ollut teksteiltään niin ajankohtainen kuin nyt, geeniteknologian ja globaalin viihdebisneksen mennessä eteenpäin yhä pelottavampiin mittoihin. Toiseksi, koko ”juhlakeikan” kuuleman mukaan tiivis harjoittelu tuntui purkautuvat juuri tähän biisiin. Se nousi intensiteetiltään korkeuksiin, joihin rehellisesti sanoen en alunperin Koneen uskonut enää pystyvän. Aivan kuin aikakone olisi vienyt meidät kaikki takaisin vuoteen 1980, mutta nykyisellä viisaudella varustettuna. Tällaisia hetkiä on kai tapana nimittää elämää suuremmiksi…
Toivottavasti bändi sai sitä seuranneen biisin mukaiset Läskit lompakot. Ja idän ihmemies Cyde jonkin vastaanväittämättömän idean, millä houkutella niin ikään aikoinaan vain ”telakalle” kadonnut Sielun Veljet vielä kerran Laululavalle. Vaikka kymmenen vuoden kuluttua, tai jotain…
Mäkäräinen
