In memoriam: Perttu Häkkinen

Toimittaja, tietokirjailija, muusikko ja perheenisä PERTTU HÄKKINEN (10.6.1979–12.8.2018) kuoli tapaturmaisesti Flow-viikonloppuna. Rumban entinen toimituspäällikkö muistelee rakasta erikoismiestä.

19.10.2018

”Tämä selleri-samppanjakeitto tryffeleillä on herkullista!”, huudahdin Kasarminkadun Olo-ravintolan pöydässä. Seurassani ollut italodisco-legenda Fred Ventura, hänen naisystävänsä ja nimeltä mainitsematon promoottorilegenda nyökkäsivät innostuneina.

(–) Nautittuamme vielä pääruoan (pippuroitua poronfileetä ja tatteja rosmariinikastikkeessa) suuntasimme Nosturiin. Venähtäneen menyymme ansiosta menetimme ensimmäisinä esiintyneiden Khatarinan ja Fucking Finlandin performanssit. Maho Neitsyen konserttiin silti ehdimme, mikä kohdallani olikin illan ykkösprioriteetti.

”Erikoista, että lavalla makaa sammunut mies, eikä järjestysmies tee mitään”, Ventura totesi hämmentyneenä.

”Se on yhtyeen laulaja, Pexi”, vastasin.

Näin Perttu Häkkinen kirjoitti Rumban livearviopalstalle tammikuussa 2008.

Työskennellessäni Rumbassa tilasin, editoin ja oikoluin tuhansia live- ja levyarvioita. Tämä yksi keikkaraportin aloitus on jäänyt vielä vuosikymmenenkin jälkeen kirkkaana mieleen tuosta valtaisasta tekstimassasta. Niin kirkkaana, että aina silloin tällöin muistikuva on välähtänyt varoittamatta satunnaisessa tilanteessa ja laukaissut sisäänpäinkääntyneen naurunturahduksen.

Vaikket olisi vielä kesällä edes kuullut Perttu Häkkisen nimeä, tätä lukiessasi tiedät, että hän on kuollut. Marginaalisen musiikin ja esoteeristen erikoishahmojen piirissä operoineen ihmisen järkyttävä menehtyminen oli iltapäivälehtien lööppiuutinen. Hän läpäisi kaikki kansankerrokset, mutta toisinpäin kuin yleensä: räjäyttämällä täsmäiskunsa pohjamudista käsin niin, että lämpimät roiskeet levisivät kaikkien ylle.

Siinä kiteytyy Pertun ainutlaatuisuus. Hän yhdisti alhaisen ylevään, omituisen arkiseen, huvittavan vakavaan. Perttu oli se auton akun päälle pudotettu jakoavain, joka täräytti vastakkaiset napaisuudet oikosulkuun keskenään, ja kun jännite purkautui yhtäkkisenä tällinä, valokaari välittyi matkojen päähän. Fred Venturan ja Maho Neitsyen yhteentörmäys on tästä konkreettinen esimerkki.

Yhtä ambivalentti Perttu oli persoonana. Hän saattoi mainiona seuramiehenä kertoa totisin kasvoin, sivistyneesti artikuloiden ja moitteettomaan smart casualiin pukeutuneena miltei laittoman härskejä juttuja. Vaikka hän tutkimusmatkaili alakulttuurien pimeimmillä puolilla, kaikkea siellä näkemäänsä ja kokemaansa hän ruoti akateemisen analyyttisesti.

(Esimerkiksi Rumban Toisenlainen turistiopas -sarjassa hän välitti löytönsä Amsterdamin runkkuteattereista lukijoille ilahduttavalla pieteetillä.)

Joskus Pertusta välittyi kuva dekadenssia ihailevana alkoholipsykonauttina, mutta samaan aikaan hän oli keskiluokkainen rakastava perheenisä ja journalistin ammattiinsa kunnianhimoisesti suhtautuva säntillinen työntekijä. Musiikkiaan hän tahtoi vieraannuttaa elämästä, mikä vietiin pisimmälle Otto Talvion Luontosuhteen nihilistisessä rutinassa, kun taas radiotoimittajana hän tavoitteli mahdollisimman elämänmakuista kerrontaa.

Jos ihminen on kirjoittanut gradunsa Spinozan substanssiopin ontologiasta ja diggailee Liimanarinaa päivätörpöttelyn ääniraitana, joku voisi erehtyä puhumaan ristiriitaisesta persoonasta. Siitä ei Pertun kohdalla ollut kysymys. Hänessä nämä ihmisyyden eri kerrostumat eivät riidelleet keskenään vaan elivät tasoina päällekkäin ja ravitsivat toisiaan.

Muistopuheissa Pertun musiikkimakua on usein kuvattu eklektiseksi. Käsittääkseni eklektisyys tarkoittaa sitä, että napsitaan eri taidesuuntauksista parhaita piirteitä. Minusta tässä piilee väärinkäsitys.

Perttu saattoi DJ Perzzana soittaa peräkkäin Popedaa ja brutaalia rotterdamilaista gabber-junttausta, mutta ei se ollut mitään rusinoiden poimimista pullamössöstä. Hän ymmärsi, että kun osaa nähdä toissijaisten esteettisten seikkojen läpi, kysymys on tismalleen samasta musiikista: duunarikaupungeissa luodusta funktionalistisesta säveltaiteesta, jonka tehtävä on (usein teknisten liuottimien avustamana) kytkeä työn ikeessä riutunut tietoinen mieli hetkeksi pois päältä. Musiikista, jota paremmissa piireissä soimataan aivottomaksi, vaikka juuri se aivottomuus on päinvastoin sekä Popedan että gabberin tavoite ja suurin ansio.

Perttu vihasi R.E.M.-yhtyettä. Kalle Aholankin säveltaidetta hänen oli vaikea sulattaa. Michael Jacksonia hän piti yliarvostettuna artistina. Osapuilleen kaikkea muuta musiikkia hän pyrki ymmärtämään.

Moni hänen mielenkiintonsa kohde luokiteltiin campiksi tai muuten vain kyseenalaiseksi. Siksi Pertun suhtautuminen vaikkapa Culture Beatin musiikkiin saattoi äkkiseltään vaikuttaa ironiselta. Minä en usko, että hän oli lainkaan ironinen. Hän tarttui elämän ja kulttuurin koomisiin piirteisiin mutta käsitteli niitä vakavasti. Vastaavasti vakavat asiat näyttäytyivätkin yhtäkkiä koomisina.

Ironia on suojakeino, jonka turvin ihmisen ei tarvitse olla rehellinen. Pertun harjoittama älyllisen perspektiivin flippailu ei sen sijaan suojellut eikä laiskistanut. Se asetti alttiiksi ja pakotti pysymään avoimena.

Sveitsiläis-yhdysvaltalainen psykiatri Elisabeth Kübler-Ross jäsenteli kirjaansa On Death and Dying (1969) suruprosessin viisi vaihetta.

Teoria on käsitetty väärin ja lypsetty tyhjiin, mutta itse voin jakaa Pertun kuoleman jälkeisen tunnekuohun selkeisiin peräkkäisiin aaltoihin: epäusko, järkytys, vitutus, jossittelu – ja nyt surunsekainen ikävä. On vain opeteltava elämään maailmassa, jossa ei enää ole Perttu Häkkistä. Kaiken yllä painaa musertava huoli hänen perheestään.

Koska tämä kirjoitus ansaitsee viisaan päätöksen, siteeraan lopuksi Pertun omia sanoja, jotka hän kirjoitti Twitteriin vain viikkoa ennen kuolemaansa:

”Suhtaudun erikoisuuden tavoitteluun myönteisesti, jos sen aito sisäänrakennettu pyrkimys on johtaa mahdottomuuden tavoitteluun. Erikoisuuden tavoittelu on hyvä alku, mutta jos sitä erehdytään pitämään päämääränä itsessään, tehdään inhimilliselle kehitykselle suurta hallaa.”

Lämmin kiitos.

Perttu Häkkisen kolumnit vuosilta 2007–2008 on julkaistu Rumban verkkosivuilla.

Lisää luettavaa