Industrial-legendan musiikkia käytettiin kidutuskeinona Guantanamon vankileirillä – bändi lähetti USA:n hallitukselle laskun

01.02.2014

Skinny Puppy päätti laskuttaa Yhdysvaltojen hallitusta musiikkinsa käyttämisestä vankien kidutuksessa.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Skinny Puppy

Musiikkipiireissä aiheutti muutama vuosi sitten runsaasti närää tieto siitä, että Yhdysvaltojen armeija oli käyttänyt Metallican musiikkia Irakin sodan alkuvaiheessa “pehmittämään” vangiksi ottamiaan kuulusteltavia, aiheuttamalla musiikin avulla vangeille muun muassa univajetta.

Metallica ei ole ainoa kuulusteluissa kidutusvälineenä käytetty nimekäs yhtye, sillä nyt myös industrialin kulttibändi Skinny Puppy väittää The Independent -lehden mukaan oman musiikkinsakin päätyneen samanlaisiin käyttötarkoituksiin.

”Kuulimme luotettavan puskaradion kautta, että musiikkiamme on käytetty Guantanamo Bayn vankileirillä kuulusteltavien kiduttamiseen ja lamauttamiseen. Tietojemme mukaan musiikkiamme on käytetty tällaisiin tarkoituksiin ainakin neljästi”, kanadalaisyhtyeen perustaja cEvin Key kertoi The Phoenix New Times -lehdelle.

Siinä missä Metallica oli vain kohteliaasti pyytänyt armeijaa lopettamaan musiikkinsa käytön, päätti Skinny Puppy valita kuitenkin hieman astetta särmikkäämmän menettelytavan.

”Ajattelimme, että olisi hyvä idea lähettää Yhdysvaltojen hallitukselle lasku musiikkimme hyödyntämisestä. Emme ole koskaan tukeneet mitään tällaisiin tilanteisiin (kiduttamiseen) liittyvää toimintaa. Koska teemme ahdistavaa musiikkia, ei ole tietenkään mikään mahdoton ajatus, että musiikkiamme saatetaan välillä käyttää outoihinkin tarkoituksiin. Asia ei kuitenkaan tunnu meistä hyvältä emmekä hyväksy sitä”, Key sanoi.

Keyn mukaan kidutusselkkaus kuitenkin innoitti Skinny Puppya nimeämään bändin viime vuonna ilmestyneen 12. studiolevyn Weaponiksi.

Lisää luettavaa