On jälleen aika herätellä kuudes pelaaja – Susijengin kotikisat lähestyvät

Brädi, Kalle Kinos ja Särre tekivät biisin suomalaisille korisfaneille.

04.08.2017

Suomen koripallomaajoukkue Susijengi aloittaa EM-kisat 31. elokuuta isännöimällä alkulohkoaan Hartwall-areenalla Helsingissä. (Suomen lisäksi kisojen isäntämaina toimivat Romania, Israel ja Turkki.)

Suomiräpin kovimmiksi korisfaneiksi julistautuneet Brädi, Kalle Kinos ja Särre ovat yhdistäneet voimansa kotikisojen kunniaksi. Yhteistyön tuloksena syntynyt Kuudes pelaaja -biisi on tribuutti Susijengin faneille ja suomalaiselle koripallokulttuurille.

Kuudennella pelaajalla viitataan Suomen koripallomaajoukkueen faneihin, joiden intohimoinen ja räiskyvä fanitus Bilbaon MM-kisoissa 2014 ja Montpellierin EM-kisoissa 2015 on noteerattu myös kansainvälisesti.

Kuuntele biisi alta!

Lisää luettavaa