Japanilaismenestys Babymetal järjestää omat festivaalit – Naisille ja miehille omat konsertit, osalle keikoista ei ole asiaa ilman corpse painteja

15.04.2017

Japanissa jättimenestyksen saavuttanut yhtye Babymetal järjestää kesällä kotimaassaan The Five Fox Festivalin. Ozzfest-hengessä kiertueena toimiva festivaali ei ole vielä paljastanut kaikkia esiintyjiään, mutta julkaisi perjantaina tapahtuman säännöt ja rajoitteet. Ratkaisut ovat herättäneet runsaasti hämmennystä.

Yhdeksän konserttia on jaettu eri ikä- ja sukupuoliryhmille. Kolme konserteista on tarkoitettu vain peruskouluikäisille ja yli 60-vuotiaille. Yksi on pelkästään teineille, yksi pelkästään naisille, ja yksi miehille. Lisäksi kolme konserteista vaatii yleisöltä corpse painteja, joita ilman ei kannata saapua paikalle.

Tapahtuma kertoo säännöistä seuraavaa:

”Jokaisella show’lla on omat erityissääntönsä, joita yleisön on pakko noudattaa. Muista tarkistaa, että vaatimukset täsmäävät, ennen kuin ostat liput konserttiin. Mikäli ostaja ei noudata pyydettyjä sääntöjä, pidätämme oikeuden kieltää hänen pääsynsä tapahtumaan.”

Arvailuksi menee, mutta lasten ja vanhusten yhdistämisellä haetaan mahdollisesti turvallisuutta. Metallikonserttien moshpitit voivat olla rajuja, mutta tuskin lähtevät näissä ikäluokissa käsistä. Naisten ja miesten eri konsertit ovat täysi arvoitus. Corpse paint on sinänsä yhteisöllisyyttä tuova hauska toive, mutta sen pakollisuus hämmentää edelleen.

Alla Five Fox Festivalin julkaisema kiertueaikataulu.

Yhtyeen menestyksestä kertoo jotain se, että pelkästään ensisingle Gimme Chocolate! on kerännyt pelkästään YouTubessa 70 miljoonaa kuuntelua. Yhtye on suosiossa etenkin teinityttöjen keskuudessa.

Babymetal on aiheuttanut harmaita hiuksia länsimaalaisten metallifanien keskuudessa, sillä yhtye ei vastaa perinteisiä metalli-ihanteita, päinvastoin. Se sekoittaa särökitarat ja metalliestetiikan J-Popin ja EDM:n kanssa, luoden jonkinlaista raskasta tuplabasarikonepoppia. Genreuskollinen metallikansa on kutsunut Babymetalia irvikuvaksi kaikelle, mitä he edustavat.

Onneksi yhtye ja perinteinen metalli tavoittelevat eri kuuntelijoita, joten toisten varpaille tuskin astutaan. Alla hiukan Babymetalia, joka muistuttaa, miksi Metallica tai Slayer eivät menetä yleisöään näihin konsertteihin.

Lisää luettavaa