Jay Z:n Tidal-striimauspalvelua syytetään satojen miljoonien kuuntelijalukujen feikkaamisesta Beyoncén ja Kanye Westin hyväksi

Tämä olisi tehnyt kaksikolle jättimäisen summan rojalteissa, joiden olisi todellisuudessa pitänyt valua ihan toisten artistien taskuihin.

10.05.2018

Jay Z:n omistamaa Tidal-suoratoistopalvelua on aiemminkin syytetty kuuntelijalukujen feikkaamisesta. Kun Kanye Westin The Life of Pablo julkaistiin alustalla marraskuussa 2016, Tidal ilmoitti käyttäjien striimanneen albumia 250 miljoonaa kertaa kymmenessä päivässä.

Kun Tidalin virallisesti julkaistut käyttäjäluvut ovat kolmen miljoonan kuuntelijan korvilla, 250 miljoonaa albumistriimausta olisi tilastollisesti tarkoittanut, että joka ikisen Tidal-käyttäjän olisi pitänyt kuunnellut The Life of Pabloa yli kahdeksan kertaa päivässä.

Tämä nostatti hieman kulmakarvoja. Samantapainen epäilys leijui ilmassa Beyoncén Lemonaden kohdalla, kun sitä kerrottiin striimatun 306 miljoonaa kertaa viidessätoista päivässä.

Lisäksi musiikkibisneksen tutkimusfirma Midia arvioi hieman myöhemmin, että heidän tietojensa perusteella Tidalilla ei voisi todellisuudesssa olla enempää kuin miljoona kuuntelijaa ylipäätään.

Tämä kaikki sai norjalaisen Dagens Næringsliv -lehden tutkimaan Tidalia jo viime vuoden alussa, jolloin lehti väitti löytäneensä todisteita siitä, että Tidal olisi tietoisesti ja valheellisesti paisutellut käyttäjämääriään.

Sen jälkeen sama lehti kääri hihat kunnolla kyynärpäihin ja kaivoi jostain itselleen (ilmeisesti toki täysin luvatta) Tidalin sisäisen kovalevyn, joka sisälsi ”miljardeja rivejä [Tidalin sisäistä dataa]: soittoaikoja ja biisien nimiä, käyttäjätunnuksia ja maatunnuksia.”

Dagens Næringsliv vei kovalevyn Norjan teknillisen korkeakoulun tietoverkko- ja informaatioturvatutkimuksen laitokselle, joka analysoi tietoja ja antoi tyrmäävän tuomion:

”Beyoncén ja Kanye Westin kuuntelijalukuja Tidalissa on manipuloitu satoja miljoonia kertoja valheellisesti… mikä on kerryttänyt heille massiivisia rojaltimaksuja toisten artistien kustannuksella.”

Eli Dagens Næringsliv ja yliopiston tutkimusryhmä käytännössä väittävät Tidalin kopioineen ja monistaneen Lemonaden ja The Life of Pablon kuuntelukertatietoja hillittömät määrät.

Alkuperäinen norjankielinen raportti löytyy täältä ja Music Business Worldwide -median englanniksi kääntämä raportti täältä.

Tidal toki kieltää kaiken tämän. Ensinnäkin palvelu kiistää kovalevyn datan todenpitävyyden täysin, vaikka toisaalta Dagens Næringsliv väittää kovalevyn kuuntelulukujen täsmäävän täysin niihin lukuihin, joita Tidal on raportoinut levy-yhtiöille.

Tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin mainittava, että Dagens Næringsliv -lehdellä on kylläkin taustaa Tidalin ja Jay Z:n henkilökohtaisesta haukkumisesta. Kuten Tidal itse Rolling Stone -lehdelle sanoo:

”Tämä on loanheittokampanja lehdeltä, joka kerran kutsui työntekijäämme [Roc Nationin Lior Tibonia] ’israelilaiseksi vakoilijaksi’ ja omistajaamme [Jay Z:tä] ’crack-diileriksi’. Mitä muuta voisimmekaan odottaa heiltä kuin näin naurettavan tarinan, valheita ja perättömyyksiä? Tämä data on varastettua ja manipuloitua ja aiomme taistella raivokkaasti todistaaksemme nämä väitteet vääriksi.”

Lisää luettavaa