Jenkkiräppäri Machine Gun Kelly saapuu Helsinkiin

Machine Gun Kelly nähdään Suomessa.

03.04.2019

Amerikkalainen rap-artisti Machine Gun Kelly (MGK) saapuu Suomeen syksyllä osana maailmanlaajuista Hotel Diablo -kiertuettaan.

Myös näyttelijänä kannuksensa ansainnut MGK on rakentanut musiikkiuraansa jo teini-iästä lähtien ja julkaissut kolme menestyksekästä studioalbumia. Suomen-vierailullaan MGK nähdään Helsingin The Circus-klubilla 19. syyskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy Lippupisteessä perjantaina 5. huhtikuuta.

Elokuvissa Machine Gun Kelly on esiintynyt mm. vuoden 2014 romanttisessa draamassa Beyond The Lights, Showtime-sarjassa Roadies, sekä Netflixin suurmenestyselokuvassa Bird Box. Hänet nähdään myös rumpali Tommy Leenä toissa viikolla Netflixissä ensi-iltansa saaneessa Mötley Crüe-dokumentissa The Dirt.

Lipunmyyntitedot videon alla.

KEIKKA:
Machine Gun Kelly (USA) – Hotel Diablo World Tour
To 19.9.2019 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18

LIPUT:
Myyntiin pe 5.4.2019 klo 10.00
Palvelumaksuineen alkaen 47,50 euroa Lippupisteestä.

Lisää luettavaa