Jeppis on käsitelty, nyt Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeen Tommi Liimatta kertoo 749 sivun verran Rovaniemestä

Liimatta siirtyy Rolloon.

14.07.2020

Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeen Tommi Liimatta julkaisee uuden kirjan.

Kirjasta hän kertoo näin:

”Provinssirockin ’94 artistiranneke erottuu syyskuun alussa ilmestyvän ROLLON kansikuvassa. ROLLO on 749-sivuinen jatko-osa yhteensä 1060-sivuiselle JEPPIS-romaanikaksikolle (vuodet 1983-1990). ROLLO alkaa päivälleen 30 vuotta sitten: 14. heinäkuuta 1990. Tuona päivänä muutin Rovaniemen Näädänpolulle. Kuusi vuotta myöhemmin Rollo päättyy muuttaessani Tampereelle. Tuolloin Abso on julkaissut kaksi albumia ja minä valmistaudun Liimatan Pan Alleyn levytykseen.”

Kirjan tarkemmasta julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Lisää luettavaa