Joku Roti Records Monspin alle – Monspin Kepe kertoo siirron syistä ja näkemyksiään bisneksen tulevaisuudesta

Monsp ilmoitti Facebook-sivuillaan, että Joku Roti Recordsin levyt siirtyvät Monspin valvovan silmän alle. Samalla Joku Roti lopettaa toimintansa.

Suomalaisen hiphopin legenda, Monspia pyörittävä Kepe aukaisi pitkästä aikaa julkisesti sanaisen arkkunsa ja kertoi syitä tapahtumaketjulle. Samalla hän antoi oman painavan mielipiteensä suomalaisen musiikkiteollisuuden tämänhetkisestä tilanteesta.

Miten Joku Roti päätyi Monspin alaisuuteen?

”Vuosien varrella Monsp on ollut Joku Rotin kundien kanssa paljon tekemisissä, ja erilaisia yhteistöitä on ollut paljon. Hannibal & Joku Roti Mafian vuonna 2011 julkaistu levy tuli Monspilta ulos, ja Stepan & Aren vinyyli on tehty yhdessä. Jossain vaiheessa kyselin yhtiön suunnitelmista, ja siitä sitten edettiin eteenpäin.”

Millä tavoin tämä vaikuttaa Joku Roti Recordsin levyjen saatavuuteen?

”Levyt pysyvät digikaupoissa, ja lisäksi pari niistä uupuvaa levyä lisätään myyntiin. Jakelu pysyy toistaiseksi Supersoundilla, eli otetaan tämä kesä tästä alta. Sitten jakelu siirtyy Sonyn alle. Kaipa se saatavuus pysyy ihan samana. Jotkut levyt ovat olleet aika pitkään loppukin, eli jotain lisäpainoksia on varmasti joskus tulossa.

Joku Rotin kundit ovat nauhoittaneet pitkään uutta levyä. Siinä on paljon sitä perusporukkaa mukana, ja se julkaistaan luultavasti tuossa vuoden 2016 alussa. Siitä sitten lisää myöhemmin. Veikkaan, että vaikka nuo ajavat tässä samalla yhtiön alas, niin siinä porukassa on paljon tyyppejä, jotka häärivät lopun ikänsä musan parissa. Se on tietenkin siistiä.”

Onko Joku Rotin artisteilta kuulunut vielä mitään palautetta? Entäpä faneilta?

”Roti huolehti artisteilleen infot ja tässä on jo kuitenkin tyyliin kuusi kuukautta säädelty, että kaikki menee iisisti. Ainakaan vielä ei ole artisteilta tullut palautetta. Se on tietysti ihan hyvä. Faneilta on tullut tänään pari hyvää ideaa. On pyydetty parista albumista vinyylipainosta, ja toinen idea oli parin kolmen vinyylin kokoelma Joku Rotin biiseistä. Pitää tuumailla näitä tässä ajan kanssa, eli pitäisi varmaan kehittää jonkinlainen äänestyssysteemi ainakin tuossa vinyylisarjassa. Mutta nyt tässä ei pysty ajattelemaan mitään muuta kun tulevaa kesälomaa.”

Miten näet levybisneksen kehittyvän lähivuosina?

”Vauhtihan on ihan törkeä tällä hetkellä. Se, mitä on puhuttu tapahtuvaksi jo vuosia, on nyt tapahtunut ihan tässä 1–2 vuoden sisällä. Fyysiset levyt on käytännössä jo ajettu melkein alas. Tietenkin on myös erilaisia tapoja käyttää musiikkia, joissa tarvitaan fyysisiä levyjä, mutta isommassa kuvassa levymyynti on pienentynyt paljon. Pientä kiriä tässä voi olla vielä edessä näiden asioiden kanssa.

Jossain vaiheessa vakavasti puhuttiin, miten isot levy-yhtiöt olivat vaikeuksissa, kun genret sirpaloituivat, kaikki ladattiin netistä ja jengi duunasi hommansa itse vaikkapa Myspaceen. Nythän isot yhtiöt ovat kuitenkin ottaneet pelin käytännössä kokonaan haltuunsa, ainakin jos katsoo markkinaosuuksia Suomessa. En minä jaksa spekuloida sillä, onko kyseessä huono vai hyvä asia. Niin se nyt vain tällä hetkellä on.

Ehkä jos kuviota ajattelee nousevien ja nuorten artistien kautta, niin sellasta perus omakustanne-cdr-ostajaa ei enää juurikaan ole. Niiden avulla pystyi ennen kuviotaan vähän rahoittamaan. Toisaalta nykyisin on niin paljon kaikkea muuta. Kyllä minä uskon, että nuoret osaavat hoitaa hommansa. On kaikenlaista bloggaria, vloggaria ja somepöhinää. Meidän on niistä turha huolehtia. Aina ne keinonsa keksii.”