JVG:n tarina kansien väliin – mutta miten ihmeessä oksennuskrapulat, Neil Young ja pullakahvit liittyvät asiaan?

JVG:Stä tehdään kirja. Rumba päätti ottaa selvää, mitä bändikirjan teko tänä päivänä vaatii.
Jaa Facebookissa
friman

Kustantamo Siltala ilmoitti eilen, että sen kautta ilmestyy opus jättimäiseen suosioon nousseesta JVG-duosta.

Etenee – JVG:n tarina -opuksen kirjoittaa Rumbaankin vuosien varrella lukemattomia artikkeleita rustaillut toimittaja Laura Friman. Päätimme ottaa yhteyttä enemmänkin indiefanina ja Neil Young -enthusiastina tunnettuun Frimaniin ja kyselimme, miten juuri hän päätyi JVG:n tarinan dokumentoijaksi.

Sinä ja JVG! Mistä tuli idea JVG-kirjaan?

“Idea kirjaan tuli kustantamo Siltalan puolelta. Siltala ei ole julkaissut juurikaan tämän tyyppisiä kirjoja, mutta he haistoivat JVG:ssä ihan erityislaatuisen tapauksen ja pop-tarinan. He hakivat kirjalle tekijää, jolla olisi vahva musiikkitoimittajatausta ja sitä kautta suomiräpin historian tuntemusta sekä tarpeeksi hulluutta heittäytyä JVG:n matkaan.”

Mikäli oikein olen ymmärtänyt, et välttämättä ollut mikään maailman suurin JVG-fani. Mikä sai sinut mukaan projektiin?

“Olin ollut jo pitkään JVG:n intohimoinen kaappifani, joka kuunteli yhtyettä päivittäin salaa salilla. Kirjoittajana arvostan heitä oivaltavina tekstityöläisinä ja lyyrikkoina ihan älyttömästi. Lisäksi heidän keskinäinen dynamiikkansa ja käsittämätön suosionsa kiehtovat minua sairaalloisesti. ”

Oliko sinulle bändin jäsenistä jonkinlaisia ennakkoluuloja, jotka ovat karisseet kirjaprojektin aikana?

“En kuvitellut heidän olevan mitään toivottomia urpoja tai ulkoa ohjailtuja tyyppejä, mutta silti heidän kunnianhimonsa ja työhönsä sitoutuminen yllätti. He analysoivat biisejä ja musiikkimaailman ilmiöitä tauotta ja tarkkanäköisesti ja heillä on valtavasti näkemyksiä JVG:n suhteen. He ovat äärettömän fiksuja, lämpimiä ja luovia tyyppejä.

Lisäksi en indie-kuplassani ihan tajunnut, miten uskomattoman suosittuja he ovat kaikkialla Suomessa, ennen kuin kävimme yhdessä jollain syrjäisellä ABC:lla tai kun yritin katsella Antti Tuiskun keikkaa viisi minuuttia yleisön joukosta Ville Gallen kanssa. Fanien hysteeriset itkut ja ainakin tuhat selfietä on nyt nähty. Nämä tyypit ovat todellisia tähtiä.”

Voiko päälle kolmekymppinen tehdä kirjaa nuorisoidoleista kuulostamatta täti- tai setämäiseltä?

“Toivottavasti! Sitä paitsi Vain elämää -sarjan myötä yhtyeen kuulijakunnan ikähaitari on venynyt ihan uusiin ulottuvuuksiin. Keikoilla näkee reippaasti keski-ikäisiäkin kuulijoita – välillä pari sukupuolvea lastensa kanssa. Se on aika poikkeuksellista ja tosi ilahduttavaa!”

JVG on pohdiskellut albumiformaatin menettäneen relevanttiuttaan, sillä kohdeyleisö kuuntelee hittibiisejä striimipalveluista. Eikö kirja ole vielä riskaabelimpi formaatti?

“Bändikirja on aina riskaabeli formaatti, koska maailmassa ei ole mitään hirvempää kuin huono bändikirja. Etenee ei tietenkään tule olemaan tällainen turha faniläpyskä. Sen on tarkoitus olla paljon muutakin kuin kuivakka litania JVG:n vaiheista. Yhtyeen historian kartoittamisen lisäksi se on tutkielma suomiräpin noususta, YouTube-kulttuurista, julkisuudesta ja tähteydestä sekä ehkä nuuskan käytöstäkin. Laadukas kirja ei vanhene formaattina koskaan. Lupaan, että Etenee koukuttaa, vaikka pitäisi JVG:tä yhdentekevänä – ja että yhtyettä ei sen luettuaan voi enää pitää yhdentekevänä.”

Millainen prosessi bändikirjan kirjoittaminen tänä päivänä on?

“Varmaan ihan samanlainen kuin 80-luvulla – parempilaatuisella nauhurilla vaan. Haastattelutuntien määrä on lähes lannistava, mutta erilaisten ihmisten tapaaminen motivoi. Etenee-kirjaan haastattelut aloitettiin kronologisesti Jaren ja Ville Gallen vanhempien perusteellisilla haastatteluilla. Siellä oli pullakahvit kummankin kotona pöydässä – aivan mahtavaa!

Yhtä tärkeää kuin perusteelliset haastattelut on oikeasti ystävystyä tutkimuskohteensa kanssa, sulautua bändiperheeseen ja roikkua mukana, vaikka se tarkoittaisi kahta yöunituntia, kammottavia krapuloita ja mielenterveyden rakoilemista. Yhteiset tunnit autossa ja takahuoneessa ovat antaneet minulle vähintään yhtä paljon materiaalia kuin itse haastattelut. Tiedän nyt, kumpi bändin jäsenistä istuu aina keikkareissut auton etupenkillä ja kumpi kumoaa viskikolan aina ennen lavalle astumista.”