”Kanye voisi keskittyä tekemään söpöjä lapsia, minä vuorostaan tarvisin levy-yhtiödiilin” Azealia Banksin Facebook-sivu on viihdyttävää luettavaa

Onhan se hyvä olla avoin.

Uutisoimme juhannuksen jälkimainingeissa Azealia Banksista ja hänen ura-avautumisestaan Facebookissa. Tilitys siitä, miten hän oli kyllästynyt koko räppiskeneen ja päätynyt aikoinaan räppäriksi vain dollarinkuvat silmissään, oli vielä ihan ymmärrettävää. Meiltä kaikilta tulee joskus ulos pieniä tunteenpurkauksia.

Kenties Banksin Twitter-tilin sulkeutumisen myötä laulaja/räppäri on pitänyt Facebookin artistisivuaan edelleen henkilökohtaisena avautumiskanavanaan, sillä kuluneen viikon aikana Banks on esittänyt Facebookissa näkemyksiään muun muassa Kanye Westin ja Taylor Swiftin draamaan.

Söpöjen vauvojen tekeminen ja Watch The Throne -albumin jatko-osan työstäminen Jay Z:n kanssa on kieltämättä hyvä idea. Ainakin parempi kuin draamailu.

Banksin tilapäivitykset eivät kuitenkaan ole jääneet tähän, sillä hän on päättänyt ryhtyä etsimään myös julkaisijaa musiikilleen.

Anyone?

Onhan spontaaneja avautumisia nyt hauskempaa katsella, kuin tarkkaan hiottua promomateriaalia.