Kesäfestivaalien peruminen alkoi Suomessakin: Puistobluesia ei järjestetä tänä vuonna

Tapahtuma oli määrä järjestää 24.–28. kesäkuuta.

30.03.2020

Puistoblues on peruttu koronapandemian vuoksi.

Suomen valtiojohto on viime päivinä joutunut tekemään kovia ratkaisuja koronavirustartuntojen määrän hillitsemiseksi sulkemalla Uudenmaan maakuntarajat ja kieltämällä yli kymmenen henkilön kokoontumiset. Tällä hetkellä voimassa olevien toimenpiteiden on määrä jatkua huhtikuun 19. päivään. THL:n ennusteet epidemian kulusta kertovat kuitenkin, ettei koronavirus ole talttumassa kesään mennessä. Tämän perusteella Puistobluesia järjestävä yhdistys Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry. on katsonut, ettei festivaalin järjestäminen tulevana kesänä ole turvallista.

Yhdistyksen hallitus päätti myöhään sunnuntai-iltana perua tapahtuman. Festivaali oli määrä järjestää 24.–28. kesäkuuta Järvenpäässä. Myös tapahtuman siirtämistä myöhempään ajankohtaan pohdittiin, mutta epidemian kestoa on tällä hetkellä vaikea arvioida. Edellytyksiä myöhäisemmän ajankohdan valitsemiselle ei näin ollut. Päätös tapahtuman perumisesta oli yhdistykselle vaikea, mutta ilmeinen ratkaisu. Puistoblues kerää vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä Bluesviikon viettoon. Järjestelyjen jatkaminen vaarantaisi sekä festivaalivieraiden että talkoolaisten terveyden ja hyvinvoinnin.

Yhdistyksen voimavarat suunnataan nyt tapahtuman peruuntumisesta johtuvien taloudellisten tappioiden kompensoimiseen sekä vuoden 2021 Puistobluesin järjestelyihin. Puistoblues lähettää lämpimän kiitoksen talkoolaisille, yhteistyökumppaneille sekä Järvenpään kaupungille niistä lukemattomista työtunneista, joita festivaalin suunnitteluun käytettiin.

Lisää luettavaa