Moni turautti cold brew -pienpaahtimoluomukahvinsa puhelimensa näytölle selatessaan syyskuun kolmantenatoista päivänä some-syötettään.
”Jari Sillanpää kärysi huumeratista!”, kirkuivat otsikot.
Häh?
Seuraavana päivänä Iltalehti touhotti lööpissään: ”HALLUSSA vaarallista KRISTALLIHUUMETTA”.
Toisin kuin Iso-Britanniassa, missä niin kutsuttujen viihdehuumeiden käyttö on julkisehko osa nuoriso- ja klubikulttuuria, ja Yhdysvalloissa, missä julkkikset presidenttejä myöten käyttävät pössyttelykokemuksiaan hassunhauskojen anekdoottien raakamateriaalina vieraillessaan Jimmy Fallonin tai Conan O’Brienin tv-ohjelmassa, koto-Suomessa lähes mitä tahansa (laitonta) huumausainetta on pidetty PAHANA.
Ei siis ehkä ihme, että Seiska spekuloi tuoreeltaan ”hyvinkin järisyttävillä seurauksilla” Sillanpään uralle: tv-pomot asettaisivat Siltsun boikottiin viihdeohjelmissaan ja yhteistyökumppanit paiskaisivat hänet pihalle.
Puolustusvoimat ehti ensin. Se peruutti Sillanpään esiintymisen Suomi 100 -hulinaan liittyvässä Kaartin soittokunnan Pro Patria -konsertissa. Talvisodassa ”höökipulveriksi” kutsutun amfetamiinin voimin taistelleella Suomen armeijalla on kuulemma nollatoleranssi huumeiden käyttöä kohtaan.
Myös Helsingin Sanomien musiikkitoimitus tiesi Sillanpään ”huume-epäilyn järkyttäneen faneja syvästi”. Hesarin aihetta koskeva juttu kuulosti vähän ministerivaliokunnan viralliselta huumausainelausunnolta:
”Vaikka huumeiden käyttö on tutkimusten mukaan yleistynyt Suomessa […] niin huumeiden käyttö on Suomessa edelleen laitonta.”
”Huumausaineet vaarantavat käyttäjän terveyden, ja niiden kauppa edistää monenlaista rikollisuutta.”
Suomalaisissa muusikko- ja bändijutuissa on perinteisesti kirjoitettu artistien kännisekoiluista usein ja paljon ja asenteella, jota ei voi kohtuudella kuvailla sanalla ”kohtuullinen”.
Olisiko yksikään musiikkitoimittaja muuttunut alkoholin haittavaikutuksista valistavaksi työryhmäraportiksi, jos Sillanpää olisi – ainakin omien sanojensa mukaan – pienen metamfetamiiniannoksen sijaan jäänyt poliisin rysään vaikkapa kolmen keskiolutpullon pöhnässä? Olisiko yksikään iltapäivälehti kiljunut hysteerisenä fanien kauhistuksesta? (Kuvitelkaa lööppi ”HALLUSSA vaarallista KARPALOLONKEROA”.)
Minulla on teille vihje: ei olisi.
Tauski saa pahoinpidellä vaimojaan mielin määrin ilman, että kukaan alkaa kauhistella viinan vaikutusta kotiväkivallan määrään ja kansan mielenterveyteen.
Toiset suomalaislaulajat puolestaan voivat kirjaimellisesti juoda itsensä hengiltä ilman moraalipaniikkia. Jälkeenpäin puhutaan siitä, kuinka hurjia seikkailuja vainaja, tuo ensiluokkainen veijari, oli sooseissa kokenut. Se johtuu siitä, että alkoholi on suomalaisille pyhempi asia kuin uskonto.
Kaikki ymmärtävät, että autoilu heikentyneessä tilassa on perseestä. Se on arpapeliä muiden ihmisten hengillä, jota ei muuksi muuta se, että Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviraston mukaan alhainen annos amfetamiinia voi jopa parantaa ajokykyä. Tai edes se, että joku oli nimeämässä meemissään Kallion piritoria Jari Sillanpään aukioksi. Kommentoijien närkästys ja ”huoli” ei kuitenkaan koskenut autoilua. Se koski huumeita.
Mitä tulee Sillanpään vapaa-ajan harrastuksiin noin muuten: jarrua kiitos. Jos 52-vuotias, homofobisen Suomen kaapissa vuosia hikoillut kansantaiteilija ei ole ansainnut oikeutta porhaltaa tiistaisen Helsingin illassa kuuppa hienoisesti mutkalla, niin johan nyt on kumma.
Santtu Reinikainen
Kirjoittaja on keski-ikäisehkö helsinkiläismiesoletettu, jonka huumausaineet ovat halpa suodatinkahvi ja NBA-koripallo.