Tammikuun lopussa Yle ilmoitti, että se aikoo lähettää Daruden edustamaan Suomea Israelin Tel Avivissa pidettäviin Euroviisuihin. Heräsi kysymyksiä, kuten se, miten fiksua on lähettää laulukilpailuun artisti, joka ei laula. Mutta puhutaan siitä joskus toiste.
Yhtä kysymystä ei esitetty, tai ainakin se jäi vähemmälle huomiolle: onko Suomi ihan tosissaan lähettämässä edustajan Israelin Euroviisuihin?
Israel on apartheid-valtio, joka miehittää laittomasti Palestiinaa sekä osia Syyriasta. Se tappaa jatkuvasti mielenosoittajia (viime vuonna myös Euroviisujen aikaan), rajoittaa palestiinalaisten liikkumista, tekee maa- ja vesikaappauksia sekä tuhoaa koteja, kouluja ja viljelmiä. Tiivistetysti: Israel rikkoo kansainvälistä oikeutta, minkä myös YK on lukuisissa päätöslauselmissaan todennut.
Kun israelilainen Netta voitti Portugalissa järjestetyt Euroviisut viime keväänä, näytti hetken aikaa siltä, ettei seuraavien kisojen järjestäminen Israelissa ole mikään itsestäänselvyys.
Islannissa yli 17 000 ihmistä allekirjoitti vetoomuksen kisojen boikotoimiseksi, ja Irlannissa samaa vaativat esimerkiksi Dublinin pormestari Mícheál Mac Donncha ja Euroopan parlamentin jäsenet Lynn Boylan ja Nessa Childers. Suomessa protestointi oli vaisumpaa, mutta täälläkin yli 2000 ihmistä allekirjoitti nettiadressin sen puolesta, ettei Suomi lähettäisi viisuedustajaa maahan, joka käyttää rauhan ja rakkauden juhlaa keppihevosena maineensa kiillottamiseen.
Myös kulttuuriväki korotti ääntään: yli 140 taiteilijaa 18 eri maasta julkaisi syyskuussa brittilehti Guardianissa vetoomuksen Euroviisujen siirtämiseksi toiseen maahan, heidän joukossaan esimerkiksi laulaja Helmut Lotti ja The Knife -yhtyeen Karin ja Olof Dreijer. Suomalaistaiteilijoista vetomuksen allekirjoitti Aki Kaurismäen johdolla 15 henkeä.
Lyhyessä ajassa protestit kuitenkin kuihtuivat kasaan. Jo marraskuussa Euroviisuja järjestävä Euroopan yleisradioliitto EBU ilmoitti, että Israelin kisoihin on ilmoittautunut 42 maata – siis saman verran kuin vuonna 2018 poislukien Bulgaria, joka jättää kisat väliin taloudellisista syistä. Myös Suomi aikoo osallistua kisoihin, kuten Daruden ehdokasjulkistus osoitti.
Anteeksi, mutta… MITÄ? Eikö ihmisoikeusloukkauksilla ole yhtäkkiä mitään painoarvoa? Eivätkö YK:n ja Amnestyn ”mielipiteet” kiinnosta? Eikö Darudea kiinnosta? Eikö eduskunnan nimittämällä Yleisradion hallituksella ole kanttia puuttua tilanteeseen? Eivätkö Suomen ja Israelin väliset asekaupat ole jo tarpeeksi härskiä kulttuurivaihtoa – vai siitäkö tässä on kyse?
Israelin toiminta miehitetyillä alueilla muistuttaa Etelä-Afrikan entistä apartheid-politiikkaa, tosin sillä erotuksella, että Israelissa rotusorto saa jatkua USA:n myötävaikuksella. Apartheid-Afrikalle ei olisi ikimaailmassa annettu lupaa järjestää kansainvälisiä laulukilpailuja. Siitä piti huolen YK:n yleiskokous, jolla oli selkärankaa julistaa Etelä-Afrikka kulttuuriboikottiin joulukuussa 1980.
Boikottia puolusti ja noudatti moni tunnettu artisti, kuten Roger Waters, Brian Eno, Steven Van Zandt, Bob Geldof ja Bob Dylan. Niitäkin oli, jotka lähtivät lihavien keikkaliksojen perässä valkoisten vegasiin Sun Cityyn, mutta kotiin palattuaan heitä ei päästetty helpolla. Kritiikkiin joutuivat vastaamaan ainakin Queen, Beach Boys, Rod Stewart, Cher, Curtis Mayfield, Village People ja Tina Turner.
Samanlaista kritiikkiä pitäisi nyt esittää jokaiselle Israeliin aikovalle Euroviisu-ehdokkaalle. Darudelta ja kumppaneilta on vaadittava perusteluja sille, miksi he aikovat antaa hiljaisen hyväksyntänsä apartheidille. Perusteluiksi ei riitä, että haluaa vain esittää musiikkia. Euroviisut eivät ole ”vain” musiikkia – eivät ole koskaan olleet – aivan kuten jalkapallon maailmanmestaruuskilpailutkaan eivät ole ”vain” urheilua.
Qatarin emiirikuntaan suunnitellut jalkapallon MM-kilpailut 2022 ovat hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin Israelin Euroviisut. Kisojen pitopaikkaa on vaadittu siirrettäväksi, koska Qatar on kahden miljoonan siirtotyöläisensä ihmisoikeuksia polkeva diktaaturi, jonka rakennustyömailla on kuollut satoja ellei tuhansia kisojen infrastruktuuria pystyttäviä työläisiä. MM-kisat ovat katastrofi myös ympäristönäkökulmasta: massiiviset stadionit rakennetaan keskelle aavikkoa, jonne ne jäävät turistien poistuttua rapistumaan käyttämättöminä.
Jalkapalloilija Riku Riski kieltäytyi tammikuussa lähtemästä Suomen jalkapallomaajoukkueen mukana Qatariin harjoitusleirille ja -otteluihin. Hän vetosi eettisiin syihin ja sai päätöksestään heti valtavasti positiivista mediahuomiota ympäri maailman. Suomen Palloliitto taas koki imagotappion.
Missä viipyvät Euroviisujen rikuriskit? Artistit, joilla on järkeä ja sydäntä jättää kisat väliin eettisistä syistä? Kuten Riskin tapaus osoittaa, kieltäytymisellä olisi todennäköisesti paljon enemmän positiivisia kuin negatiivisia seurauksia artistin uralle. Medianäkyvyys kasvaisi, uudet tahot kiinnostuisivat ja artistin ei tarvitsisi olla loppuelämäänsä se tyyppi, joka tuki esiintymisellään apartheid-valtion julkisivun kiillotusta miljoonien televisionkatselijoiden edessä.
Daruden edustuskappale toukokuussa järjestettäviin Euroviisuihin valitaan Uuden Musiikin Kilpailussa 2. päivä maaliskuuta. Jos Yle haluaisi osoittaa veronmaksajilleen todellista demokratiaa, se lisäisi äänestysvaihtoehtoihin kohdan, jossa voi äänestää tyhjää – siis Euroviisuihin lähtemistä vastaan. Jos boikottiäänet voittavat, Suomi ei lähettäisi Darudea Euroviisuihin. Jos taas ehdokasbiisien äänet voittavat, sitten Ylellä olisi ainakin kansanmandaatti toiminnalleen.
On myös kolmas vaihtoehto: Darude voi muuttaa mieltään.
Viime viikolla julkistettiin Daruden kolmas UMK-ehdokaskappale Look Away. Sen tiedotteessa artisti ilmaisee huolensa maailman nykytilasta:
”Maailmassa tapahtuu kamalia asioita. On luonnonmullistuksia, sairautta, sotaa ja pakolaisuutta. On helpompaa katsoa muualle kuin nähdä tai ajatella näitä asioita”, Darude sanoi tiedotteessa.
Juuri niin hän on kuitenkin tällä hetkellä tekemässä. Katsomassa muualle.