Madventures Suomi -ohjelman tämäniltaisessa jaksossa Riku Rantala ja Tunna Milonoff vaeltavat halki Suomen ja kohtaavat sisua, melankoliaa ja luovaa hulluutta – eli siis suomalaisuuden myyttisiä rakennusaineita. Näin kerrotaan virallisissa ohjelmatiedoissa.
Jakson mukaan suomalainen melankolia ilmenee kouriintuntuvasti myyttisessä ympäristössä: Mänttä-Vilppulassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa, jonka seinät ovat vuorattu black metal- ja sm-liiga-julisteilla. Asunnossa majaansa pitää surullisenkuuluisa antisankari, mutta yhtäältä myös todellinen kotimaisen black metalin legenda, Lord Satanachia Azazel-yhtyeestä.
Azazelista paikalla on myös kaksi muuta jäsentä. Yksi röhnöttää sohvalla sammumisen rajamailla ja narisee kuin kummitustalon ovi, toinen sössöttää katse lasittuneena pandameikeissään miten ihminen tuhoaa luontoa, koska on tyhmä, tai vittu jotain.
Ja itse maestro seuraa haastattelun lomassa Tapparan ottelua televisiosta niin intensiivisesti, ettei meinaa saada suustaan edes niitä one-linereita, joiden ansiosta Loputon Gehennan liekki -dokumentista tuli kulttimainetta nauttiva teos. Kun ottelu menee jatkoajalle, ensin Satanachian lentopallomailaa saa maistaa tv, sitten bändikaverit.
”Tämmöistä tää on ollut viimeiset neljä päivää”, se hieman enemmän tolkuissaan oleva Azazel-sälli toteaa kameralle.
Jossain vaiheessa Satanachia yrittää selittää satanistin ja saatananpalvojan eroa, mutta asiaan vihkiytymättömälle katsojalle nyanssit jäävät luultavasti epäselviksi. Solisti on sanojensa mukaan saanut porttikiellon kaikkiin Mänttä-Vilppulan baareihin, koska on satanisti. Saatananpalvoja ei ehkä olisi saanut, vai?
”En oo koskaan ollut onnellinen!”, Satanachia ärisee.
Vahvalta humalatilaltaan Satanachia pystyy kuitenkin listaamaan asioita, joita vihaa: kevättä, kesää, kaupassa käyntiä, Oulun Kärppiä. Mutta sitten Tapparan jatkoajalla tekemä voittomaali saa Satanachian myhäilemään jurrisen nallekarhun lailla:
”Nyt mää oon onnellinen!”
”Who am I to judge”, kuului Tunnan meemiytynyt sananparsi alkuperäisessä Madventures-sarjassa 2000-luvun alussa. Sillä kuitattiin kaikenlainen eksploitaatio, joka nyt vain sattui olemaan normi siellä ja kauhistelun aihe täällä.
Madventures Suomen jaksossa ei kuitenkaan kauhistella black metalia tai satanismia, koska eivät ne närkästytä enää. Olisin toivonut kuulevani ”who am I to judge”, kun Madventures-kaksikko kantaa selkä vääränä viinaa (ainakin) neljä päivää ryypänneille alkoholisteille ja kuvaa heidän örvellystään. Se olisi ollut rehellistä.
Falskeinta koko asiassa on, että kaoottista dokausta lukuun ottamatta sisältövapaasta videomateriaalista on leikattu hiki ohimoilla mukamas ”suomalaista melankolisuutta” kartoittava ohjelmaosio.
Ylivoimaiseksi voittajaksi tässä yhtälössä jää tietenkin Lord Satanachia. Satanachia pönkittää omaa kulttiasemaansa tarjoamatta vastineeksi mitään itsestään. Hän on pelannut korttinsa niin, että valtakunnallisen tv-kanavan yleisö katsoo huuli pyöreänä, kun hän istuu omalla sohvallaan sponsoroitu kaljapurkki kädessä ja kärisee mitä sylki suuhun tuo.