Kommentti: Netflixiin tulevasta Springsteen on Broadway -show’sta on mahdoton olla pitämättä, ainakaan paikan päällä koettuna

Bruce Springsteenin Broadway-konserttisarjan 236. ja viimeinen konsertti on tulevana lauantaina. Springsteen-fanit pääsevät osallisiksi myös kotikatsomoissa, sillä yli kaksituntinen konserttitaltiointi Springsteen on Broadway saa ensi-iltansa Netflixissä sunnuntaina 16. joulukuuta. Matti Nives kävi paikan päällä New Yorkissa katsomassa show’n ja kirjoitti kokemastaan.

13.12.2018

”Hyvä yleisö, muistutamme että kaikenlainen esityksen tallentaminen on kiellettyä. Suljettehan puhelimenne esityksen ajaksi.” Tuttua kauraa, mutta Walter Kerr Theatressa tätä viestiä todella tolkutetaan tauotta Springsteen On Broadwayn alkamista odottaville. Noin kymmenen kertaa kuullun muistutuksen lisäksi ohjelmalehtinen kieltää ”tekstailun ja meilien lähettämisen”.

Noin tuhatpaikkaiseen teatteriin saapuneet onnekkaat tuskin kyseenalaistavat pihalle lentämisen uhalla vahvistettua ohjetta, niin väreilevän odottava tunnelma Pomo-fanien keskuudessa vallitsee. Springsteenin teatteriresidenssi on kestänyt jo yli vuoden ja jokainen esitys on loppuunmyyty. Netissä tiketeistä saa pulittaa yli 700 euroa.

”Mistäs te olette?”, kysyy viereinen iäkkäämpi pariskunta. ”Ai Suomesta? Wau! Me olemme jo toistaa kertaa katsomassa tätä show’ta. Se on loistava.”

En jouda rupattelemaan enempää, sillä vielä ehtii noutaa oluen. Se tarjoillaan muovisesta Springsteen On Broadway -kupista, jonka saa muistoksi mukaansa. Mukava homma, mutta yleisesti ottaen merchandise-meininki on yllättävän vaisua. Pari kulahtaneella graffalla varustettua T-paitaa ja kasa julisteita. Tästä huolimatta ständillä käy kuhina. Bruce kiinnostaa.

Pian valot sammuvat ja teatteri räjähtää aplodeihin. BRUUUUUU!!!!! Siinä hän on! Springsteen kävelee koruttomasti keskelle lavaa ja aloittaa puheensa.

”DNA, natural ability, study of craft, development of and devotion to an aesthetic philosophy, naked desire for . . . fame? . . . love? . . . admiration? . . . attention? . . . women? . . . sex? . . . and oh, yeah . . . a buck. Then . . . if you want to take it all the way out to the end of the night, a furious fire in the hole that just . . . don’t . . . quit . . . burning.”

Esityksen alku noudattaa sanasta sanaan Springsteenin Born to Run -kirjan esipuhetta ja Bruce tiputtelee jokaisen sanan sellaisella vakuuttavuudella, että voisi kuvitella kyseessä olevan kerran elämässä tehtävän ainutlaatuisen selonteon. Leipääntymisestä ei ole puhettakaan, vaikka samaa keikkaa jauhetaan jo kolmattasataa kertaa.

Tarina kulkee soljuvasti elämäkertaa mukaillen ja amerikkalaiseen tyyliin lapsuudessa vietetään noin puolet kahden ja puolen tunnin kestosta. New Jersey. Rasvanäppinen duunariluokka. Lähiöbaarien surullinen maailma. Unelma jostain suuremmasta. Avoin valtatie.

Sali tuntuu olevan täynnä vannoutuneita Bruce-diggareita, jotka laulavat laulut sanasta sanaan. Ensimmäiset soinnut Springsteenin kitarasta saavat aikaan ihastuneita huokauksia. Tämä on kirkko ja Bruce on sen pappi. Näen katsomossa ainakin varhais- ja myöhäiskeski-ikäisiä flanellipaitamiehiä, eläkeläisiä ja perheitä. Isiä ja poikia enemmän kuin äitejä ja tyttäriä, mutta heitäkin. Edessäni teinipoika nojaa sydäntä sulattavan turvallisesti isänsä olkapäähän. Voin kuvitella hänen kuunnelleen Brucea vauvasta asti.

Vierustoverini oli tiennyt kertoa ennen esitystä, että toisinaan Springsteen kutsuu lavalle myös vaimonsa, laulaja-lauluntekijä Patti Scalfian. Tänään on se ilta! Scalfia astelee lavalle yleisön osoittaessa villisti suosiotaan. Bruce alusti tilannetta kauniilla fraaseilla ja kaksikon duetossa on voimaa ja intensiteettiä. Hetki on maaginen.

Odotan jo innokkaana Pattin ja Brucen vuoropuhelua. Naisääntä tarinaan ja avioparin rakastavaa vitsailua. Sitä ei saada, vaan Scalfia poistuu korviahuumaavien aplodien kera yhtä nopeasti kuin saapuikin. Tasavertaisen kumppanin sijaan tilanteesta jäävä mielikuva on ”Brucen vaimo”. Hieno esitys olisi ansainnut hänen äänensä mukaan tarinaa kommentoimaan – edes hetkeksi.

Erittäin vetävään narratiiviin ja ajoittain myös poliittiseen kommentaariin nojaava Springsteen On Broadway saavuttaa yhden huippukohtansa artistin luottofonisti ja yhteistyökumppani Clarence Clemonsia (1942–2011) muistellessa. ”The Big Manin” merkitys Brucen uralle tulee hyvin selväksi ja yleisö on yhtä Springsteenin ilmaistessa kunnioitustaan hänelle.

Brucen esittämät klassikkostyget ovat mannaa faneille, eikä haittaa ollenkaan että mies ja kitara -settingissä biisit näyttäytyvät alastomina, paikoin miltei luonnosmaisina. Tämä on Bruce rehellisimmillään, aidoimmillaan ja rakastettavimmillaan.

Kun esityksen lopussa Born to Run rämähtää soimaan, on koko sali liekeissä. Ekstaasi on käsinkosketeltava, yleisö laulaa mukana ja joku jopa uhmaa kännykkäkieltoa. Lyhyt video salaa. Nyt! Olin siellä!!! Muutama vartija osoittaa innokkaimpia valoillaan, mutta se ei haittaa. Nyt irrotellaan!

Yleisölle oli ennen esitystä annettu lupa kuvata Brucen kiitokset illan päätteeksi ja tähän maestro itse antaakin ihanasti mahdollisuuden vilkutellessaan porukalle antaumuksella. Aplodeille ei tule loppua. Keikan jälkeen odottavien aika ei käy pitkäksi teatterin ulkpuolellakaan kun artisti puolisoineen kättelee, signeeraa ja morjenstelee ennen katoamistaan New Yorkin yöhön limusiinillaan. Täyttymys on täydellinen.

Springsteen on Broadway on suvereeni voimannäyttö, joka nivoo rakastetun uran yhteen parituntiseen mukaansatempaavan esityksen muodossa. Show’sta on mahdoton olla pitämättä ja jokaisen esiintymistä ammatikseen harjoittavan olisi suotavaa nähdä se. Viisi iltaa viikossa esityksen lähes identtisenä läpi vetävä Springsteen uuttaa jokaiseen sanaansa ja säveleensä koko olemuksensa suorastaan hämmentävällä intensiteetillä.

Pihalla törmään vielä äsken vieressä istuneeseen pariskuntaan. ”So, did you love it?” Hykertelen mielessäni heidän kysymyksensä sanavalinnalle ja vastaan: ”Yeah! I did!”

Springsteen on Broadway saa ensi-iltansa Netflix-suoratoistopalvelussa 16. joulukuuta.

Lisää luettavaa