Kriitikkoraati ei innostu tulevasta Vain elämää -kaudesta: ”Juttu ei näytä ulospäin muulta kuin markkinointiponnistukselta”

02.06.2015

Tänään julkistettiin syksyllä käynnistyvän Vain elämää -kauden muusikkotähdet. Sarjan neljännellä tuotantokaudella ovat mukana Anssi Kela, Pave Maijanen, Virve Rosti, Sanni, Antti Tuisku, Maija Vilkkumaa ja VilleGalle.

Koska Vain elämää on kasvanut sarjatapaukseksi, joka enteilee terävää piristysruisketta siihen osallistuvien artistien menekille, pyysimme Rumban avustajia kertomaan ensivaikutelmansa tulevasta kaudesta. Vieläkö liikutuksen kyyneleen jaksavat liikuttaa?

Kyselyyn vastasivat Santtu Reinikainen, Jami Järvinen, Anna-Maija Lippu, Jarkko Fräntilä ja Anton Vanha-Majamaa.

”Asia, joka toimi ensimmäisellä Vain elämää -kaudella ja seuraavilla ei: kokoonpanon viihdearvo. Kakkoskauden laimean asiallisesta osallistujakaartista ei kukaan muista kuin sen, että Ilkka Alanko vaikutti aina siltä, että saattaa nukahtaa hetkenä minä hyvänsä. Viime kaudella tunnelmaa dominoivat ’diipit’, mielellään kuolemaan liittyvät keskustelut ja kunnioituksensekainen hyminä suomalaisten henkilökohtaiseksi metsäjeesukseksi nostamaa Loiria kohtaan.

Missä on tämän kauden juhlien sielu (Jari Sillanpää) tai tahattoman komedian jättiläinen (Pertti Neumann)? Pahaa pelkään, ettei missään. Antti Tuiskussa saattaisi olla ainesta keventämään tunnelmaa, mutta hänkin taitaa olla liian vilpitön ja vakavissaan. Maija Vilkkumaa paljastui epäitseironiseksi tosikoksi katastrofaalisen Hyviä ja huonoja uutisia -kiinnityksen aikana. Anssi Kela on niin sanottu hyvä jätkä, mutta onko hänestä ohjelman ilopilleriksi? Se jää nähtäväksi. Sillä välin panen toivoni Vicky Rostin ’räävitön röökimamma’ -potentiaaliin.”

– Santtu Reinikainen

”Tunnen tänne asti, kuinka Pave Maijanen itkee tulkitessaan juuri sitä Sannin biisiä, jota hän kuunteli keskellä henkilökohtaista kriisiään – viisi minuuttia ennen kuvausten alkua. En osaa räjäyttää aivojani innosta, kun joku parikymppinen toista albumiaan promoava YouTube-tähti raahataan Hirvensalmelle myymään levyään nostalgia-artistien siivellä.

Ensimmäisestä tuotantokaudesta saattoi vielä hövelimpi toimittaja kirjoittaa, miten tunteiden aitous välittyy kotikatsomoon. Projektissa on jo liikaa laskelmoinnin makua. Osallistujat tirauttavat itkunsa vaikka väkisin eikä juttu näytä ulospäin muulta kuin markkinointiponnistukselta.

Etukäteen tästä kattauksesta odotuksia herättävät eniten konkarit Vicky Rosti ja Pave Maijanen. Heillä on kovin vähän tarvetta esittää olevansa jotenkin erityisiä. Jos heitä ole käsikirjoitettu hengiltä, voi televisioon lipsahtaa jotain mielenkiintoistakin.”

– Jami Järvinen

”Ihmiset, jotka arvostelevat tulevaa Vain elämää -artistikattausta insemällä, miten eivät ole koskaan kuulleetkaan Sannin tai Antti Tuiskun tai JVG:n biisejä: terveisiä sinne elitistitynnyriin. Kukaan ei usko teitä, mutta jos tuo omaa itsetuntoanne auttaa, niin ok.

Minua jotenkin hämmentää tämä nykyinen kulttuuri, jossa pitää kertoa kovaan ääneen kaikille, jos ei ole kuullut jostain asiasta. Itse yleensä otan selvää kyseisestä aukosta sivystyksessäni sen sijaan, että huutaisin kovaan ääneen, miten en tiedä eikä kiinnosta.

Typeryydestä ja sivistymättömyydestä on tullut ylpeydenaihe. Kai tämä on sitä perus-Suomea.”

– Jarkko Fräntilä

”Uskon, että Tuisku tulee keräämään katsojia ja voittamaan sydämiä. Maija Vilkkumaan ääntä en voi kerta kaikkiaan sietää, mutta hänen kappaleistaan kuullaan varmasti hienoja tulkintoja. VilleGalle huolestuttaa, koska ennakko-oletukseni on, ettei hänellä riitä rahkeet biisien luovaan versiointiin. Mutta täytyypä joku jakso vilkaista kuitenkin.”

– Anna-Maija Lippu

”Maija Vilkkumaalla on näistä ehdottomasti vahvin biisimateriaali. Toivon, että Pave coveroi kaikkia. Toivon myös, ettei VilleGalle laula, ja toivon, että jaksaisin nyt katsoa edes yhden jakson kokonaan. Valitaanko tässä voittajia? Äänestän joka tapauksessa Pavea kaikkiin kategorioihin.”

– Anton Vanha-Majamaa

Lisää luettavaa