Kun Jurek laulaa, kauniit naiset kirmaavat kaupungin yössä

04.04.2012

Rumba on saanut ilon esitellä maailmalle Jurekin, tuon suomalaisen pop-kentän uuden tulokkaan Ennen kuin me kadotaan -videon. Tutustu!

Kuva: Universal

Kuopion kasvatti Jurek on Universalin tuore ja jokseekin pariisinkevätmäinen kiinnitys: artistinimen takaa löytyvä Simo Reunamäki on Arto Tuunelan tavoin paitsi muusikko myös äänittäjä ja miksaaja, ja Tuunelan tavoin hän toteuttaa levynsä pitkälti omin avuin.

Yhteneväisyyksiä kuuluu myös musiikissa, joka kulkee juoksuvauhtia vauhdikkaiden pop-melodioiden ajamana. Ja tämähän on aivan nasta juttu: Tuunelan tavoin Jurek tietää mitä tekee ja tekee sen ammattimiehen ottein. Miehen ensimmäinen albumi on luvassa syksyllä.

Lisää luettavaa