Kuunneltavaa tumman konepopin ystäville – Ensisoitossa Iconcrash-laulaja Jaani Peuhun soolosingle

28.08.2014

Peuhun sooloalbumi julkaistaan 24. lokakuuta.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Kuura Timonen & Riina Peuhu

Jos Depeche Moden kaltainen synkistelypop kiinnostaa, tässä olisi tarkastamisen arvoinen biisi. Iconcrashin päämiehenä paremmin tunnettu Jaani Peuhu julkaisee musiikkia vaihteeksi omalla nimellään, ja Rumba esittelee maailmalle nyt herran tuoreimman singlen. Albumimuodossa Peuhun tuotantoa kuullaan lokakuussa.

Levyn julkaisevan Playground Musicin tiedotteessa mainitaan, että Peuhu astui hetkeksi syrjään Iconcrashin ääreltä, koska artisti innostui hyödyntämään elektronisia instrumentteja perinteisten bändisoitinten sijaan. Kun tyyli ei sopinut Iconcrashin pirtaan, piti tehdä sivuaskel.

”Halusin tehdä levyn, jolla asioista puhutaan suoraan: oikeista tunteista oikeilla nimillä, rehellisesti ja rohkeasti. Levyn tekstit ovat läpileikkaus parin vuoden ajanjaksosta. Kipeitä asioita, kasvamista ja eteenpäin jatkamista. Uuden onnen etsintää maailmalta ja jossain vaiheessa ymmärrys siitä, että se onni pitääkin tulla itsestään”, Peuhu sanoo tiedotteessa.

Kuuntele Follow Me alta:

Lisää luettavaa