Kyllä! Alice Cooper julkaisee heinäkuun lopussa uuden albumin – nimikkokappale nyt kuultavissa

Tuleva uutuus on jo Alice Cooperin 27:s studioalbumi.

Alice Cooper

Alice Cooper, 69, alkaa jo kuulua rockvaarien joukkoon, mutta levyä pukkaa edelleen.

Heinäkuun 28. päivä glam rockin mestari julkaisee uuden albuminsa Paranormal. Se on kiitettävän tuotteliaan Cooperin 27:s kokopitkä studiolevy, ja silti ensimmäinen kuuteen vuoteen.

Nyt Cooper julkaisi maistiaiseksi albumin nimikkokappaleen. Uutuudelta on jo aiemmin esitelty single Paranoiac Personality. Jää nähtäväksi, ehtiikö Cooper vielä julkaisemaan jotain para-aiheista ennen albumijulkaisua kahden viikon päästä.

Molemmat kuulet alta.

Alice Cooper -niminen yhtye perustettiin vuonna 1968. Laulaja ja keulakuva Vincent Furnier otti bändin nimen omakseen lähdettyään soolouralle vuonna 1975.