Kytillä meni kovaa: Huhut Scott Weilandin metamfetamiiniseikkailuista näyttävät olevan vahvasti liioiteltuja

22.08.2014

Nyt on mennyt poliiseilla hommat putkeen.

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Wikimedia Commons

TMZ-saitti ilmoitti saaneensa haltuunsa todisteita siitä, että Stone Temple Pilotsin solistina ja huumesekoilustaan tunnettu Scott Weiland olisi pidätetty kuukausi takaperin metamfetamiinin hallussapidosta. Alkujaan Weiland olisi pidätetty partakoneen terien nyysimisestä, ja miehen hallusta olisi löytynyt aimoa kasa metamfetamiinia.

No, nyt Scott Weiland on kiistänyt huhut omilla Facebook-sivuillaan. Weiland kertoo, että on viimeisimmän kuukauden aikana soittanut keikkoja ja äänitellyt uusia kappaleita uudelle levylleen Los Angelesissa. Hän myös uhkailee haastavansa TMZ-saitin oikeuteen.

Erikoiseksi kaiken tämän tekee se, että  poliisilaitokselta vahvistettiin ex-Stone Temple Pilots -yhtyeen laulajan pidätys. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että poliiseilla on hallussaan väärä Scott Weiland. Slurkkien uusimman ilmoituksen mukaan heidän hallussaan oleva mies ainoastaan esiintyi Scott Weilandina, ja oli jopa täsmälleen saman näköinen.

Tässä jos missä voisi käyttää klassista ”oho, eiku” -lausahdusta.

Lisää luettavaa