Länsi-Savo: Vaihtoehtofestari MetsäFestival joutuu lopettamaan, viranomaisten vaatimuksista liikaa kuluja

30.07.2014

Tämänvuotinen MetsäFestival on jäämässä festarin viimeiseksi kerraksi. Järjestäjien mukaan osasyynä lopettamiseen on viranomaisten mielivaltaisuus.

Teksti: Jari Setälä, kuva: MetsäFestival

Suomen suurimmaksi vaihtoehtomusiikin ja -taiteen ulkoilmafestivaaliksi itseään tituleeraavan MetsäFestivalin tämänvuotinen tapahtuma on jäämässä sen viimeiseksi, kertoo Länsi-Savo.

Mäntyharjun metsämaisemissa viime viikonloppuna järjestetty nelipäiväinen tapahtuma keräsi yleisöä noin 2500 henkeä, mikä on noin 1000 kävijää vähemmän kuin kaksi vuotta sitten järjestetyssä edellisessä MetsäFestivalissa.

”Lopullista päätöstä ei olla tehty, mutta kyllä vahvasti vaikuttaa siltä, että tämä oli viimeinen MetsäFestival”, kertoo Länsi-Savon haastattelema festivaalijohtaja Henry Geitel.

Haastattelussa Geitel kertoo kokevansa, että viranomaiset vaikeuttivat tapahtuman järjestelyjä kohtuuttomasti, kun MetsäFestival ei esimerkiksi saanut tapahtumaan anniskelulupaa ensimmäisellä hakukerralla. Sen lisäksi viranomaiset vaativat myöhemmin tapahtuman anniskelualueisiin ja järjestyksenvalvontaan niin suuria muutoksia, että ne tulivat maksamaan festarijärjestäjille kaikkiaan 50 000 euroa ylimääräisinä kuluina.

”Viranomaisilla on liikaa mahdollisuuksia toimia mielivaltaisesti”, Geitel kommentoi Länsi-Savolle.

Festivaalijohtaja harmittelee myös sitä, ettei tapahtumalle myönnetty minkäänlaista kulttuuriavustusta, vaikka festarin 186 eri esiintyjästä rakentunut ohjelmisto teki Geitelin mukaan MetsäFestivalista tarjonnaltaan kesän suurimman musiikkitapahtuman Suomessa.

”Haimme kaikkia mahdollisia avustuksia ja mitään ei tippunut. Se (186 eri esiintyjää) ei ilmeisesti ylitä kynnystä tukemisen arvoiseksi kulttuuritapahtumaksi”, Geitel sanoo.

MetsäFestivalin pääesiintyjä oli tänä vuonna brittiläinen psykedeliayhtye Ozric Tentacles. Ozric Tentaclesin ja lukuisten kotimaisten esiintyjien lisäksi neljälle eri esiintymislavalle levittäytyneessä tapahtumassa esiintyi kymmeniä ulkomaisia elektronisen musiikin artisteja. Yksi MetsäFestivalin erikoisuuksista oli se, että festivaalin musiikkiohjelma jatkui taukoamatta läpi vuorokauden koko tapahtuman ajan.

Lisää luettavaa