Levykaupat toppuuttelevat maailmanlopun manaajia: emme ole häviämässä mihinkään

12 tuumaa on tärkeä teos.

01.09.2015

12 tuumaa on projekti, joka kaikkien musiikin intohimoisten harrastajien kannattaa pitää mielessä.

Kirjaa varten parikymmentä musiikkiharrastajaa ja levykaupoissa elämänsä viettänyttä musadiggaria haastatteli levykauppiaita, valokuvasi liikkeitä ja pläräsi läpi levyjä. Kirjaa varten tehtiin liki 50 haastattelua, ja monet levykaupat saavat äänensä kuuluviin ensimmäistä kertaa. Mukana kirjassa on aktiivisia ja jo levykauppiasuransa lopettaneita levykauppiaita Helsingistä, Tampereelta, Turusta, Kotkasta, Kouvolasta, Kuopiosta, Lahdesta ja Joensuusta.

Tuskin kukaan musaniilo tai -niilotar on viime vuosina säästynyt siltä virrelta jossa kerrotaan, miten levykaupat ovat kuolemaisillaan. Tätä eivät kauppiaat niele hyvällä.

“Tuntuu kuin suurta yleisöä manipuloitaisiin ajattelemaan, ettei levykauppoihin kannata enää mennä. Se on ihan perseestä”, sanoo eräs kirjaan haastateltu kauppias opuksen sivuilla.

Kirjasta kertovassa tiedotteessa mainitaan, miten virallisissa myyntitilastoissa ei oteta huomioon kauppojen omaa maahantuontia eikä käytettyjen levyjen myyntiä, jotka ovat muodostuneet monen kaupan pelastukseksi.

Kirja rahoitetaan mesenaattikampanjalla, joka käynnistyy 11. syyskuuta. Samana päivänä Helsingin Kirjasto10:ssä järjestetään paneelikeskustelu levykauppiaiden kanssa klo 19.

Kirjan Facebook-sivut löytyvät täältä.

Toukokuun alussa kyselimme projektin etenemisestä kirjan kanssa puuhastelevalta Anssi Monoselta. Hänen haastattelunsa löydät tästä.

Lisää luettavaa