Libyalaisen sotilaskoulutusleirin kautta Suomeen – Tinariwen saapuu Tavastialle

Tinariwen saapuu jälleen Suomeen.

14.06.2017

Mainio aavikkoblues-yhtye Tinariwen sapuu Tavastialle. Yhtye esiintyy marraskuussa 27. päivä Helsingin Tavastialla.

Tinariwenin tarina alkoi libyalaisella sotilaskoulutusleirillä 1980-luvun alussa, jossa tuaregikansaa koulutettiin itsenäisyystaistelua varten. Yhtyettä onkin kutsuttu rock´n´rollin todellisiksi kapinallisiksi sen jäsenten taisteltua mukana tuaregien kansannousussa Malissa.

Tarinan mukaan yhtyeen musiikkia levitettiin vuosikausien ajan kädestä toiseen c-kasettina. Kolektiivi keräsi itselleen kunniaa ja mainetta soittaen erilaisissa kansanjuhlissa eri puolilla Saharaa.

Kansainvälisen läpimurtonsa Tinariwenin tuaregiblues teki vuosituhannen taitteessa.

Edelllisen kerran yhtye esiintyi Suomessa vuonna 2014 Flow-festivaalilla.

Lisää luettavaa