Likanen etelä saattelee ystävänsä viikonlopun paheisiin peruslätkän ja muiden paheksuttavien asioiden voimin

10.04.2015

Likanen etelä on julkaissut uuden videon. Nopein tie kylille (Y-juna) -biisillä meno on kovin, kovin tuttua (Likasta): Blossi palaa, peeällää kuluu ja hyvää kamaa hengitetään sisään paperossin muodossa ihan kiitettävät määrät.

Videolla nähdään myös huoneita, joissa yleensä kasvaa esimerkiksi t-paidoista tuttuja kasveja. Nämä valoisat paikat ovat kuitenkin luultavasti lavasteisiin rakennettuja, sillä niitä ei lainsäädäntömme mukaan saisi olla.

Tässähän olisi moraalipaniikin paikka, kun vaalitkin ovat tulossa! Kuka tarttuu täkyyn?

Tsekkaile video alta.

Lisää luettavaa