Looptroop Rockers pyöräyttää uuden levyn ulos maaliskuussa

14.01.2011

Ruotsalainen hiphop-nelikko unelmoi ammattimaisesti puskemalla ulos jo yhdeksännen albuminsa nimeltä Professional Dreamers.

Yli kahden vuoden poissaolon jälkeen Cosmic on liittynyt takaisin poppooseen, ja siten yhtye on valmis uuteen koitokseen. Tämä on johtanyt yhtyeen huomattavaan elpymiseen ja uuden levyn huhutaankin olevan parasta Looptroopia ikinä.

Cosmicin paluun myötä odotukset ovat väistämättömästi klassisessa looptroop- meiningissä, mutta yhtyeen mukaan uusi levy tulee olemaan melko täydellinen symbioosi uutta ja vanhaa.

Levyn julkaisee Bad Taste Records, mutta tarkkaa päivämäärää ei ole vielä määritelty.

Cosmicin lähtemisen jälkeen yhtye muutti nimensä Looptroop Rockersiksi, ja julkaisi uuden nimen alla levyn nimeltä Good Things vuonna 2008. Nähtäväksi jää palautuuko nimi jälleen pelkäksi Looptroopiksi, nyt kun vanha jengi on jälleen koossa uusine kujeineen.

Lisää luettavaa