Jos luulit lätkäbiisien olevan tuskaista kuultavaa, niin sählyjengille tehty eeppinen anthem se vasta sakeaa onkin

"There's nothing that can stop us now."

23.02.2017

EräViikingit on helsinkiläinen salibandyseura, joka perustettiin 24. maaliskuuta 2016 Tapanilan Erän salibandyjaoston ja SalibandySeura Viikinkien fuusioituessa.

Tämän kappaleen myötä fuusion ansiosta maailman suurimmaksi salibandyseuraksi nousseen Eräviikinkien voittokulkua lienee kenenkään turha estää. Victory Tube -nimisellä kappaleella Syksyn Sävelen vuonna 1991 voittanut Kurre Westerlund nimittäin hoilaa eeppistä anthemia Eräviikingit-salibandyjoukkueelle, jonka managerina hän toimii.

Tiedetään, tiedetään, tämä on tullut julki jo viime vuoden lopulla ja soi myös Eräviikinkien virallisena maalilauluna heidän kotiotteluissaan, mutta kaikki eivät välttämättä tätä teosta ole ennen kuulleet.

Videon näet alta.

Lisää luettavaa