Lynyrd Skynyrd luopuu Etelävaltioiden lipusta saaden Alabaman poikain vihat niskoilleen

Jaa Facebookissa
Kuva: Konfederaation lippu on toiminut southern rock -yhtyeen tunnuksena alusta alkaen, mutta vastauksena lippuun liittyviin lieveilmiöihin bändi aikoo luopua ikonistaan. Intohimoisimmat Etelän fanit eivät kuitenkaan katsele Skynyrdin päätöstä hyvällä. Kuva: Roadrunner Elokuussa uusimman Last of a Dyin' Breed -albuminsa julkaissut Lynyrd Skynyrd on tullut muutaman klassikkokipaleen ja traagisen lento-onnettomuuden ohella kuuluisaksi etenkin Dixieksi kutsutun Yhdysvaltain Syvän Etelän ja siihen liittyvän vanhan symboliikan avoimesta syleilemisestä. Näkyvin näistä symboleista on tietenkin ollut Konfederaation lippu, johon yhtye on verhoutunut ja kääriytynyt aina kun mahdollisuus vaan sallii. Jo pitemmän aikaa kyseiseen Etelävaltioiden lippuun on liittynyt suuren yleisön silmissä negatiivisia sävyjä, sillä rasistiset ja valkoista valtaa ajavat ryhmittymät, kuten Ku Klux Klan, ovat vuosien varrella adoptoineet lipun omaan kuvastoonsa. Nyt kuitenkin Skynyrdin ainoa elossaoleva alkuperäinen jäsen, kitaristi Gary Rossington on kertonut CNN-uutiskanavalle, että bändi aikoo luopua lipun käyttämisestä musiikkinsa yhteydessä. "Emme halua, että viharyhmien aatteet leviäisivät faneillemme emmekä halua sellaista imagoa, että olisimme jotenkin samaa mieltä niiden rotuajatusten tai muidenkaan pahojen asioiden kanssa", kertoi Rossington CNN:lle. Yli 40 vuotta siihen meni, että tällainen Heureka-välähdys bändin keskuudessa syttyi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yhtyeen päätös ei ole kuitenkaan uponnut hyvin kaikkien Skynyrd-fanien keskuudessa. "This isn't the real Lynyrd Skynyrd anyway. They should have taken a name like 'Obama's Politically Correct Sell Your Soul Make Believe Impostors' or something", kommentoi eräskin tulistunut etelän poika CNN-jutun kommenttipalstalla. Toinen kommentoija kehotti bändiä muuttamaan muiden "Jenkkien" (Yankee, USA:n Pohjoisvaltioista muinoin Dixiessä käytetty termi) keskuuteen ja nimeämään seuraavan albuminsa Sweet Home Massachusetts. Että semmoista. Ajat muuttuvat, osa ihmisistä ei.

Konfederaation lippu on toiminut southern rock -yhtyeen tunnuksena alusta alkaen, mutta vastauksena lippuun liittyviin lieveilmiöihin bändi aikoo luopua ikonistaan. Intohimoisimmat Etelän fanit eivät kuitenkaan katsele Skynyrdin päätöstä hyvällä.

Kuva: Roadrunner

Elokuussa uusimman Last of a Dyin’ Breed -albuminsa julkaissut Lynyrd Skynyrd on tullut muutaman klassikkokipaleen ja traagisen lento-onnettomuuden ohella kuuluisaksi etenkin Dixieksi kutsutun Yhdysvaltain Syvän Etelän ja siihen liittyvän vanhan symboliikan avoimesta syleilemisestä.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Näkyvin näistä symboleista on tietenkin ollut Konfederaation lippu, johon yhtye on verhoutunut ja kääriytynyt aina kun mahdollisuus vaan sallii.

Jo pitemmän aikaa kyseiseen Etelävaltioiden lippuun on liittynyt suuren yleisön silmissä negatiivisia sävyjä, sillä rasistiset ja valkoista valtaa ajavat ryhmittymät, kuten Ku Klux Klan, ovat vuosien varrella adoptoineet lipun omaan kuvastoonsa.

Nyt kuitenkin Skynyrdin ainoa elossaoleva alkuperäinen jäsen, kitaristi Gary Rossington on kertonut CNN-uutiskanavalle, että bändi aikoo luopua lipun käyttämisestä musiikkinsa yhteydessä.

Emme halua, että viharyhmien aatteet leviäisivät faneillemme emmekä halua sellaista imagoa, että olisimme jotenkin samaa mieltä niiden rotuajatusten tai muidenkaan pahojen asioiden kanssa“, kertoi Rossington CNN:lle.

Yli 40 vuotta siihen meni, että tällainen Heureka-välähdys bändin keskuudessa syttyi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Yhtyeen päätös ei ole kuitenkaan uponnut hyvin kaikkien Skynyrd-fanien keskuudessa.

This isn’t the real Lynyrd Skynyrd anyway. They should have taken a name like ‘Obama’s Politically Correct Sell Your Soul Make Believe Impostors’ or something“, kommentoi eräskin tulistunut etelän poika CNN-jutun kommenttipalstalla.

Toinen kommentoija kehotti bändiä muuttamaan muiden “Jenkkien” (Yankee, USA:n Pohjoisvaltioista muinoin Dixiessä käytetty termi) keskuuteen ja nimeämään seuraavan albuminsa Sweet Home Massachusetts.

Että semmoista. Ajat muuttuvat, osa ihmisistä ei.