Lyriikkablogin pojan paluu: Sanoituskamppailu Muse vs. Mariska

Jaa Facebookissa
Kuva: Tuukka Hämäläinen on lassottu kesälaitumilta näppäimistön ääreen. Sanoitusblogi jatkukoon! Teksti: Tuukka Hämäläinen Uusi sesonki, uudet kujeet. Lyriikkablogissa ilmestyy tästä lähtien säännöllinen Kuukauden Sanoitus -blogaisu, jossa katsotaan vähintään yhtä erottuvaa, erikoista tai poikkeuksellisen ala-arvoista tekstiä. Mukaan otetaan niin uutuuksia kuin klassikoitakin. Tällä kertaa aloitetaan kahdella uutukaisella: Musen ja Mariskan tuoreilla singleillä. Muse: Survival (Matt Bellamy) Race, life’s a race And I am gonna win Yes, I am gonna win And I’ll light the fuse And I’ll never lose And I choose to survive Whatever it takes You won’t pull ahead I’ll keep up the pace And I’ll reveal my strength To the whole human race Yes I am prepared To stay alive I won’t forgive, the vengeance is mine And I won’t give in Because I choose to thrive I’m gonna win Brittiläisen Musen nokkamies Matt Bellamy on kirjoittanut mainioita tekstejä: Starlight, New Born, Knights of Cydonia ja Thoughts of a Dying Atheist näin muutaman mainitakseni. Kitaristi-laulaja on tuottanut keskimäärin oikein kelpoa rock-lyriikkaa, joka huonoimmillaankin on vain tavanomaista. Viimevuotinen Neutron Star Collision (Love is Forever) oli jo selkeä rimanalitus, mutta Lontoon olympialaisten viralliseksi kisabiisiksi valmistunut Survival jää täysin lähtökuoppiinsa. Teksti onkin ehtinyt jo hermostuttaa paitsi YouTube-kommentoijat, myös liikuntasosiologi Hannu Itkosen. Itkonen kritisoi sanoitusta urheiluhengen vastaisesta voittomielisyydestä, joka ruokkii vain kylmää itsekkyyttä. Mutta onko tässä jotain muutakin vikaa? Race, it’s a race But I’m gonna win Yes I’m gonna win And will light the fuse I’ll never lose And I choose to survive Whatever it takes You won’t ṗull ahead I’ll keep up the pace And I’ll reveal my strength To the whole human race Yes I’m gonna win Lyhyesti sanottuna Bellamyn teksti on lobotomisoivan tyhjänpäiväinen. Siinä ei tapahdu mitään. Se on pelkkää tylsämielistä julistusta alusta loppuun, eikä edes tekstin puhujan äänensävyssä kuule mitään muutosta. Hehkutus menee läpi, jos sen takana on oikeaa painoarvoa. Resistancen (2009) kappaleissa tasapainoiltiin juuri oikean hehkutusmäärän rajalla. Nyt se meni yli – muoto peittosi sisällön. Tulee mieleen, että kymmenvuotiaalle on annettu tietty rivimäärä täytettäväksi aiheesta ”urheilukilpailut”, ja tämähän raapustaa rivit täyteen koulun liikuntatunneilla alitajuntaan iskostunutta kilpailuviettiä. Onko tämä ihan oikeasti parasta, mitä ammattilyyrikko saa aiheesta aikaan? Kaikenlisäksi Musella ei ollut sen vertaa itsekritiikkiä, että tämä jäisi singlebiisiksi. Ehei, Survival löytyy myös pian ilmestyvältä studioalbumilta 2nd Law. Olipa muu levy millainen tahansa, ainakin yhden raidan voi skipata surutta. Mariska ja Pahat Sudet: Liekki (Mariska) Tähän loppuu ikuisuus, tänä perjantaina. Me rakkaus pannaan hautaan, vaik sen piti jatkuu aina. Tässä on maaliviiva ja sivu viimeinen. Tässä filmin loppukohtaus, finito, the end. Liekki on sammunut, se joskus paloi roihuten. Kuinka niin polttavasta tulee vain kädenlämpöinen? Liekki on sammunut, tää kesä oli sateinen. Ja liian pian saapui loppu ikuisuuden. Mariskan tuorein kokoonpano Pahat Sudet debytoi pari vuotta sitten iskelmäsoundein. Uusi singlebiisi ei kuitenkaan ole iskelmää kuin korkeintaan sanan laajimmassa mahdollisessa mielessä. Kappaleen äänimaailmasta ja sävellyksestä tulee mieleen lähinnä Chisu ja muut aikalaisemme. Liekö Mariska viimein heittänyt tyylilajillisen lokeroinnin roskikseen ja alkanut tehdä tyylipuhdasta poppia? Ei välttämättä huono valinta. Mariska ja Pahat Sudet -albumi (2010) kärsi jonkin verran iskelmäleimasta. Vaikka levyllä oli hyviäkin tekstejä (Hurrikaani), jäi kokonaisuus vaille yhdistävää tekijää. Liekki on tähän verrattuna selkeää edistystä. Biisi on suorasukainen kappale avioerosta – ”Jumalan ratifioiman sopimuksen mitätöinnistä”, kuten laulajatar itse asian ilmaisee. Tämän ympärille voisi rakentaa vaikka vahvan ero- ja/tai ihmissuhdelevyn. Ainakin itseäni jää kiinnostamaan, mitä laulun minä-hahmolle tämän jälkeen tapahtuu. Murretaan sinetti, rikotaan pyhä vala. Mitätöidään sopimus, jonka ratifioi Jumala. Unohdetaan kaikki mitä joskus luvattiin. Vain sanoja ne oli vailla merkityksii. Liekki on sammunut, se joskus paloi roihuten. Kuinka niin polttavasta tulee vain kädenlämpöinen? Liekki on sammunut, tää kesä oli sateinen. Ja liian pian saapui loppu ikuisuuden. Mariskan sanoitus on oppikirjaesimerkki siitä, kuinka tehdään toimiva pop-teksti. Se ei turhaan haahuile, eikä sekoita metaforia keskenään. Ihmissuhteen liekin sammuttaa sateinen kesä. Polttavasta tulee kädenlämpöinen. Yksinkertaisia, mutta toimivia kielikuvia. ”Ikuisuuden loppu” on lisäksi hauska paradoksi. Tämä korostaa kertojan pettymyksen tunnetta: kaikki luotettava ja itsestäänselvä onkin yhtäkkiä mennyttä. Sehän on vähän sama kuin uskoisi olevansa kuolematon ja saisi yllättäen tietää karvaan totuuden. Ikävä vain, että Mariska tiputtaa ilmaisun jo kappaleen ensimmäisessä säkeessä. Sillä olisi enemmän painoarvoa kertosäkeen lopussa, mitä sävellyskin korostaa. Vaikkei Liekki saisikaan sinua suoranaisesti roihahtamaan, kannattaa se ehdottomasti kuunnella. Kaikki pop-lyriikka ei ole likimainkaan näin korkeatasoista.

Tuukka Hämäläinen on lassottu kesälaitumilta näppäimistön ääreen. Sanoitusblogi jatkukoon!

Teksti: Tuukka Hämäläinen

Uusi sesonki, uudet kujeet. Lyriikkablogissa ilmestyy tästä lähtien säännöllinen Kuukauden Sanoitus -blogaisu, jossa katsotaan vähintään yhtä erottuvaa, erikoista tai poikkeuksellisen ala-arvoista tekstiä. Mukaan otetaan niin uutuuksia kuin klassikoitakin.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Tällä kertaa aloitetaan kahdella uutukaisella: Musen ja Mariskan tuoreilla singleillä.

Muse: Survival
(Matt Bellamy)

Race, life’s a race
And I am gonna win
Yes, I am gonna win
And I’ll light the fuse
And I’ll never lose
And I choose to survive
Whatever it takes
You won’t pull ahead
I’ll keep up the pace
And I’ll reveal my strength
To the whole human race
Yes I am prepared
To stay alive
I won’t forgive, the vengeance is mine
And I won’t give in
Because I choose to thrive
I’m gonna win

Brittiläisen Musen nokkamies Matt Bellamy on kirjoittanut mainioita tekstejä: Starlight, New Born, Knights of Cydonia ja Thoughts of a Dying Atheist näin muutaman mainitakseni. Kitaristi-laulaja on tuottanut keskimäärin oikein kelpoa rock-lyriikkaa, joka huonoimmillaankin on vain tavanomaista.

Viimevuotinen Neutron Star Collision (Love is Forever) oli jo selkeä rimanalitus, mutta Lontoon olympialaisten viralliseksi kisabiisiksi valmistunut Survival jää täysin lähtökuoppiinsa. Teksti onkin ehtinyt jo hermostuttaa paitsi YouTube-kommentoijat, myös liikuntasosiologi Hannu Itkosen.

Itkonen kritisoi sanoitusta urheiluhengen vastaisesta voittomielisyydestä, joka ruokkii vain kylmää itsekkyyttä. Mutta onko tässä jotain muutakin vikaa?

Race, it’s a race
But I’m gonna win
Yes I’m gonna win
And will light the fuse
I’ll never lose
And I choose to survive
Whatever it takes
You won’t ṗull ahead
I’ll keep up the pace
And I’ll reveal my strength
To the whole human race
Yes I’m gonna win

Lyhyesti sanottuna Bellamyn teksti on lobotomisoivan tyhjänpäiväinen. Siinä ei tapahdu mitään. Se on pelkkää tylsämielistä julistusta alusta loppuun, eikä edes tekstin puhujan äänensävyssä kuule mitään muutosta. Hehkutus menee läpi, jos sen takana on oikeaa painoarvoa. Resistancen (2009) kappaleissa tasapainoiltiin juuri oikean hehkutusmäärän rajalla. Nyt se meni yli – muoto peittosi sisällön.

Tulee mieleen, että kymmenvuotiaalle on annettu tietty rivimäärä täytettäväksi aiheesta ”urheilukilpailut”, ja tämähän raapustaa rivit täyteen koulun liikuntatunneilla alitajuntaan iskostunutta kilpailuviettiä. Onko tämä ihan oikeasti parasta, mitä ammattilyyrikko saa aiheesta aikaan?

Kaikenlisäksi Musella ei ollut sen vertaa itsekritiikkiä, että tämä jäisi singlebiisiksi. Ehei, Survival löytyy myös pian ilmestyvältä studioalbumilta 2nd Law. Olipa muu levy millainen tahansa, ainakin yhden raidan voi skipata surutta.

Mariska ja Pahat Sudet: Liekki
(Mariska)

Tähän loppuu ikuisuus, tänä perjantaina.
Me rakkaus pannaan hautaan, vaik sen piti jatkuu aina.
Tässä on maaliviiva ja sivu viimeinen.
Tässä filmin loppukohtaus, finito, the end.

Liekki on sammunut, se joskus paloi roihuten.
Kuinka niin polttavasta tulee vain kädenlämpöinen?
Liekki on sammunut, tää kesä oli sateinen.
Ja liian pian saapui loppu ikuisuuden.

Mariskan tuorein kokoonpano Pahat Sudet debytoi pari vuotta sitten iskelmäsoundein. Uusi singlebiisi ei kuitenkaan ole iskelmää kuin korkeintaan sanan laajimmassa mahdollisessa mielessä. Kappaleen äänimaailmasta ja sävellyksestä tulee mieleen lähinnä Chisu ja muut aikalaisemme. Liekö Mariska viimein heittänyt tyylilajillisen lokeroinnin roskikseen ja alkanut tehdä tyylipuhdasta poppia? Ei välttämättä huono valinta.

Mariska ja Pahat Sudet -albumi (2010) kärsi jonkin verran iskelmäleimasta. Vaikka levyllä oli hyviäkin tekstejä (Hurrikaani), jäi kokonaisuus vaille yhdistävää tekijää. Liekki on tähän verrattuna selkeää edistystä.

Biisi on suorasukainen kappale avioerosta – ”Jumalan ratifioiman sopimuksen mitätöinnistä”, kuten laulajatar itse asian ilmaisee. Tämän ympärille voisi rakentaa vaikka vahvan ero- ja/tai ihmissuhdelevyn. Ainakin itseäni jää kiinnostamaan, mitä laulun minä-hahmolle tämän jälkeen tapahtuu.

Murretaan sinetti, rikotaan pyhä vala.
Mitätöidään sopimus, jonka ratifioi Jumala.
Unohdetaan kaikki mitä joskus luvattiin.
Vain sanoja ne oli vailla merkityksii.

Liekki on sammunut, se joskus paloi roihuten.
Kuinka niin polttavasta tulee vain kädenlämpöinen?
Liekki on sammunut, tää kesä oli sateinen.
Ja liian pian saapui loppu ikuisuuden.

Mariskan sanoitus on oppikirjaesimerkki siitä, kuinka tehdään toimiva pop-teksti. Se ei turhaan haahuile, eikä sekoita metaforia keskenään. Ihmissuhteen liekin sammuttaa sateinen kesä. Polttavasta tulee kädenlämpöinen. Yksinkertaisia, mutta toimivia kielikuvia.

”Ikuisuuden loppu” on lisäksi hauska paradoksi. Tämä korostaa kertojan pettymyksen tunnetta: kaikki luotettava ja itsestäänselvä onkin yhtäkkiä mennyttä. Sehän on vähän sama kuin uskoisi olevansa kuolematon ja saisi yllättäen tietää karvaan totuuden. Ikävä vain, että Mariska tiputtaa ilmaisun jo kappaleen ensimmäisessä säkeessä. Sillä olisi enemmän painoarvoa kertosäkeen lopussa, mitä sävellyskin korostaa.

Vaikkei Liekki saisikaan sinua suoranaisesti roihahtamaan, kannattaa se ehdottomasti kuunnella. Kaikki pop-lyriikka ei ole likimainkaan näin korkeatasoista.