Maailman arvostetuimman venkulametalliyhtyeen seuraavaa levyä tehdään jo täyttä häkää – tekotapa vähintäänkin erikoinen

Mastodonin uusi valmistuu täyttä häkää.

28.06.2016

Mastodonin Brent Hinds on kertonut yhtyeen seuraavan albumin olevan tuplalevy.

Toisen tuplalevyn albumeista on säveltänyt Hinds, kun taas toisen levyn materiaalia työstävät muut bändin jäsenet eli Brann Dailor, Troy Sanders ja Bill Kelliher.

Mastodonin edellinen levy oli vuonna 2014 ilmestynyt Once More ’Round the Sun. Hinesin mukaan tulevan levyn Hines-puoli kirjoitettiin ja ääniteltiin samoissa sessioissa tuon levyn kanssa. Musiikki on Hinesin mukaan melankolista, pelottavaa ja kaunista.

Bändikavereiden työstämää materiaalia Hines ei ole omien sanojensa mukaan vielä edes kuullut.

Kuulostaa kovin… mastodoniaaniselta tavalta tehdä levy.

Lisää luettavaa