Maailman suosituin punapääpoppari Ed Sheeran julkaisee uutta musiikkia perjantaina

Ed Sheeran ilmoitti uuden vuoden kunniaksi julkaisevansa tuoretta tavaraa.

01.01.2017

Kaikkien rakastama punatukkainen poppari Ed Sheeran on julkaissut Facebookissa videon, jolla hän ilmoittaa julkaisevansa uutta musiikkia perjantaina. Uutta musiikkia onkin ehditty jo hartaasti odotella, sillä artistin menestyslevy X sai sekä yleisöltä että kriitikoilta lämpimän vastaanoton.

Reilu vuosi sitten joulukuussa hymypoikapatsaan veroinen poppari ilmoitti maailmankiertueensa päätteeksi vetäytyvänsä kokonaan sosiaalisesta mediasta. Suosion mukanaan tuoma myllytys oli liikaa ja artisti vetäytyi syrjään sanojensa mukaan etsimään itseään. Samalla hän ilmoitti työstävänsä kolmatta albumiaan.

Nyt uusi albumi alkaa olla ilmeisesti loppusuoralla, jos hiljaisuuden rikkomisesta voidaan jotain päätellä. Joka tapauksessa tuoretta Ed Sheerania on luvassa aivan lähipäivinä.
ed-sheeran-2

 

 

Lisää luettavaa