Mad Seasonin ja Temple of the Dogin ylösnousemus – Grungen superbändit palasivat erikoiskeikkaa varten, videokuvaa nähtävänä

Tähtivierailla kuorrutettu Mad Season palasi perjantaina kotikaupunkiinsa Seattleen soittamaan ensimmäisen virallisen keikkansa 20 vuoteen.

01.02.2015

Mad Seasonin ja Temple of the Dogin ystävät saivat kokea perjantai-iltana Yhdysvaltojen Seattlessa harvinaislaatuista herkkua, kun molemmat grungen superkokoonpanot palasivat lavalle Mad Seasonin kunniaksi järjestettyä Sonic Evolution -keikkaa varten. Yhtyeet esiintyivät keikalla yhdessä Seattlen sinfoniaorkesterin kanssa.

Konsertissa jäljellä olevat Mad Season -muusikot rumpali Barrett Martin ja kitaristi Mike McCready saivat rinnalleen Soundgardenin Chris Cornellin ja Guns ’N Rosesin Duff McKaganin, jotka toimivat reunion-keikan laulajana ja basistina edesmenneiden Layne Staleyn ja John Baker Saundersin tilalla. Alice in Chainsin laulajana tunnettu Staley menehtyi huumeiden ylinnostukseen vuonna 2002, basisti Saundersin koettua saman kohtalon kolme vuotta aiemmin.

Mad Seasonin lisäksi lavalla nähtiin myös Chris Cornellin ja Pearl Jam -miehistön muodostama Temple of the Dog, joka hajottuaan alun perin vuonna 1992 on soittanut viime vuosina silloin tällöin muutamia yksittäisiä esiintymisiä. Temple of the Dogissa taustalaulajana toiminut Pearl Jam -solisti Eddie Vedder ei kuitenkaan ollut mukana tämänkertaisella keikalla.

Sonic Evolution -keikan aikana kuultiin kaikkiaan seuraavat biisit: Long Gone Day, River of Deceit, I Don’t Know Anything, Wake Up, Lifeless Dead, Call Me a Dog, Reach Down ja All Alone.

Seattlen sinforniaorkesteri on julkaissut konsertista alla näkyvän videon, joka sisältää keikan viimeiset kolme kappaletta.

Lisää luettavaa