McDonaldsin klassisen mainosbiisin kirjoittajaksi paljastui kovan luokan räppiherra

04.06.2016

Pikaruokaketju McDonalds on pitänyt kiinni tutusta I’m loving it -sloganistaan jo 2000-luvun puolivälin tienoilta saakka. Kyseinen slogan sai alkunsa samoihin aikoihin toteutetusta brändi- ja markkinointikampanjasta, jonka yhteydessä pikaruokaketjun mainoksissa samannimistä kappaletta tulkitsi Justin Timberlake. Jos biisi ei ole tuoreessa muistissa, sen voi kuunnella tästä:

Voisi kuvitella, että maailmanlaajuiseen markkinointikampanjaan suunnitteilla olevaa kappaletta ovat hioneet silloiset kovan luokan markkinointipamput ja hittinikkarit. Asia ei kuitenkaan ihan puhtaasti ole näin, sillä Im Loving It -biisin sanoitusten takaa löytyy yllättäen (ja aavistuksen koomisesti) Kanye Westin perustaman G.O.O.D. Music -levy-yhtiön nykyinen johtaja, räppäri Pusha T.

Pusha T:n menneisyydestä mainosbiisin kirjoittajana paljasti kampanjaa silloin rakentamassa olleen yhdysvaltalaisen markkinointitoimisto Translationin perustaja Steve Soute hiphop-musiikkiin keskittyvän Hot 97 -radiokanavan haastattelussa. Myöhemmin myös Pusha T:n edustaja vahvisti tiedon paikkaansä pitäväksi.

Mitä me tästä opimme? Jopa menestyneillä rap-artistella on menneisyys, eikä se aina tarkoita pelkkää jengielämää ja rankkaa lapsuutta.

Lisää luettavaa