Metallilaulaja väittää: huutolaulaminen aiheuttaa masennusta ja sekoittaa hormonitasot

The Hauntedin ex-laulaja Peter Dolving ei enää huuda.

21.02.2017

The Haunted -yhtyeen ex-laulaja Peter Dolving kertoi Facebookissa lopettavansa huutolaulamisen.

Dolvingin mukaan huutaminen on itämaisissa taistelulajeissa nimenomaan taisteluhuuto, sillä huutaminen vapauttaa adrenaliinia. Dolvingin mukaan se on kuitenkin samaan aikaan huutajalle henkisesti ja fyysisesti kuluttavaa ja sekoittaa ihmisen hormonitasapainon. Dolving kehottaa ihmisiä huutamaan ja tarkkailemaan sen jälkeen omaa elimistöään ja olotilaansa.

Dolvingin mukaan huutaminen myös heikentää ihmisen immunijärjestelmää ja vaikuttaa samalla myös tämän henkiseen tilaan.

Hurjaltahan tuo kuulostaa. Tieteellisiä perusteluja Dolvingilla ei ole tarjota, mutta kertoo ainakin itse lopettavansa huutolaulamisen.

Lisää luettavaa