MetalSucksin julkaisema 30 huonointa metallialbumin kantta -lista sai jatko-osan, eivätkä kannet ole kaunistuneet lainkaan

18.03.2017

Yhdysvaltalainen isojen rockmusiikkimedioiden vekkuli velikulta, MetalSucks, julkaisi viime tammikuussa oman näkemyksensä maailman kolmestakymmenestä huonoimmasta metallialbumin kannesta. Listaa katsellessa ei voinut kuin miettiä sitä tilannetta, missä joku on todennut: ”Tämä on hyvä. Tällä mennään.”

MetalSucks julkaisi nyt jatko-osan listauksestaan, eikä jälki ole kaunistunut lainkaan. Kokosimme alle kokoelmien jäätävimmät teokset. MetalSucksin listauksiin pääset täältä (osa 1) ja täältä (osa 2).

Joukosta löytyy sekä klassikkolevyjä että sisäpiiribändejä. Mitään erittäin ug-tason kellaridemokansia ei kuitenkaan listalla ole. Isoimmista nimistä mukana on muun muassa The Scorpions, Pantera ja Iron Maiden. Varautukaa painajaisiin.

  

           

———

Tässä oli tietysti vain jäävuoren huippu, ja moni klassinen kammotus jää listalta uupumaan. Alla bonuksena kokoelma muita iättömiä metallialbumikansien mestariteoksia.

    

Lisää luettavaa