Miss Kokkola -kruunaus, tubettajia, Olli Lindholm – kuka vielä väitti, ettei Suomen Venetsia eli Kokkola ole menomesta?

Kokkolassa sattuu ja tapahtuu.

26.07.2017

Kokkolan Venetsialaiset -kaupunkifestivaali on tänä vuonna kaksipäiväinen

Tapahtuma alkaa perjantaina 25. elokuuta sambakulkueella ja päättyy lauantaina 26.8. perinteiseen ilotulitukseen.

Pääesiintyjinä Kokkolassa nähdään muun muassa Yö, Pete Parkkonen, Pauli Hanhiniemi sekä tubetähdet Arttu Lindeman, Roni Back ja Miklu. Arttu Lindeman räppää, Roni Blackin ja Miklun voi tavata meet & greet -tapahtumassa kaupungintalolla viiden euron hintaan.

Yhteensä tapahtumassa nähdään kolmisenkymmentä ohjelmanumeroa ja esiintyjäryhmää. Torialueelle on vapaa pääsy.

Tapahtumassa kruunataan myös Miss Kokkola 2017.

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa