PMMP:n uutuussingle Heliumpallo näki tänään päivänvalon. Onko Jori Sjöroosin sävellyskynä tylsistynyt vai terävöitynyt entisestään? Ensikommentit ovat linjoilla, ja Rumban raati on valmis antamaan tuomionsa.
Kuva: Susanna Majuri
PMMP julkaisee 13. kesäkuuta kuudennen, vielä nimeämättömän, studioalbuminsa. Levyn tuottajana toimii tuttuun tapaan Jori Sjöroos, joka on myös säveltänyt levyn kaikki kappaleet. Sanoituksista vastaa Paula Vesala.
Tänään PMMP julkaisi levyltä ensimmäisen singlen/musavideon, joka kantaa nimeä Heliumpallo. Biisin ja videon voit tsekata täältä tai täältä.
Single ja video kiidätettiin myös oitis Rumban raadin syynättäväksi. Raadissa häärivät tällä kertaa avustajat Samuli Knuuti, Oskari Onninen sekä Anton Vanha-Majamaa. Kommentit ovat nyt linjoilla. Mikä on raadin tuomio?
Samuli Knuuti:
”Tulee mieleen Värttinä coveroimassa Rihannan Umbrellaa. Mitä keulasingleihin tulee, tämä ei ole yhtä hyvä kuin Päiväkoti (mutta mikä olisi) eikä yhtä hitikäs kuin Henkilökohtaisesti, mutta mittaamattomasti Viimeistä valitusvirttä parempi. Hyvä avaussingle siis: kiinnostaa, haastaa ja herättää ruokahalun. Video on toivottavasti parodia jostakin taidekoulun oppilastyöstä.”
Oskari Onninen:
”Kertsin melodian valtava koukku ja sen toisto huokuvat hitikkyyttä, jota lyijypallon pompottelulta kuulostavan kompin laahaavuus yrittää parhaansa mukaan syövyttää biisistä pois.
Lisäksi säkeistökin poukkoilee sellaisia asteikkoja pitkin, että karaokebiisiä tai yleisönhuudattajaa tästä ei saa mitenkään.
Pisteitä myös siitä, että biisistä on vaikea löytää yhtymäkohtia dramaattisinta uus-r&b:tä lukuun ottamatta. Edellislevyn avaussinglen Viimeisen valitusvirren Vilkkumaa-ankeiluun verrattuna tämä on puhtaasti hyvä asia.
On helppo kuulla, että on tehty pop-kappaletta tinkimättä visiosta tippaakaan – silläkin uhalla, että Radio Nova ja Lautturi-fanit saattavat sanoa ei. Hyvä, muttei paras PMMP-sinkku.”
Anton Vanha-Majamaa:
”Parin kuuntelun perusteella odotukset uutta levyä kohtaan ovat ihan yhtä korkealla kuin aiemminkin. Vuoden tärkein kotimainen albumi, siitä ei liene epäilystä. Biisi aukeaa hiljalleen, mutta vaatii kyllä kuuntelua. Vesala kypsyy sanoittajana jatkuvasti. Tässä on tosi hienosti otettu esille omituinen kielikuva ja tehty siitä kaunis.
Biisissä on kaksi kohtaa, jotka jäävät mieleen. Noin kolmen minuutin kohdalla on omituinen (ja PMMP:lle täysin epätyypillinen) välisoitto, jossa biisi hiljenee ja yleisön lienee määrä taputtaa käsiään. Toinen on viimeinen kertosäe, joka nostaa volyymia ja saa ainakin minut taivaisiin. Pakahduttavan kaunista samaan tapaan kuin vaikka Merimiehen vaimo viime levyltä.
Videosta ei kauheasti sanottavaa, se on vähän turhan artsu osuakseen täysin nappiin. Enemmän häiritsee kuvakerronta kuin itse sisältö.
Viime levyltä ensimmäisenä lohkaistiin sen heikoin kappale. Jos kaava on nyt sama, on ainekset taas yhteen mestariteokseen käsillä.”