”Moi! Tämä on matka kesäisiin unelmiin ja ihmeisiin” – luvassa salakeikkojen sarja

16.06.2016

Moi! julkaisee uuden singlensä ja siitä kuvattu musiikkivideo saa ensiesityksensä Rumbassa nyt. Entisen rumbalaisen Juhana Hurulan yhtyeen hehkuttelijoihin lukeutuu muun muassa nykyinen rumbalainen Jean Ramsay. Hurula saa kuitenkin esitellä itse uuden Veljeni-kappaleensa:

”Tämä laulu on matka kesäisiin unelmiin ja ihmeisiin. Kaikki veljet ja siskot löytyvät kaislikoista, kuutamolta, tunkiolta – ja ehkä myös tältä videolta. Videosta superkiitokset ohjaaja Pavel Andonoville ja tuotantoyhtiö Takauman jengille. Näin niistä äänistä syntyy liikkuvaa kuvaa.”

Moi! aikoo myös järjestää kesäkuukausina salakeikkojen sarjan. Keikat järjestetään luonnon helmassa jossain päin Helsinkiä.

”Tarkat koordinaatit ilmoitetaan vasta vähän ennen H-hetkeä. Initiaatioriittiin kuuluu se, ettei mestoille ole minkään sortin kuljetusta, vaan sinne on hankkiuduttava omin neuvoin.”

Paikalle lupaillaan myös muita bändejä. Koordinaatit ilmoitetaan Moi!-yhtyeen Facebook-sivulla, joten jos kuulostaa mielenkiintoiselta, laitapa sivu seurantaan. Mutta nyt itse asiaan, Veljeni-musiikkivideo, olkaa hyvä.

Lisää luettavaa