Joskus vuosituhannen vaihteen paikkeilla Gloriassa oli räppibileet. Tapahtumassa oli porukkaa ulkomailta asti, esimerkiksi saksalaisia räppäreitä.
Paikalla oli myös 14-vuotias Jussi Hauta-aho, jonka taiteilijanimi oli MC Juice.
Hänen ei ollut tarkoitus esiintyä juhlissa muusikkona, vaan Juice oli paikalla breakdance-keikkansa takia.
Mutta kyllä Juice olisi halunnut räpätä. Ensimmäiset riiminsäkin hän oli jo kirjoittanut. Niissä kerrottiin Juicesta itsestään, sillä tavalla itsevarmasti ja vähän uhoten. Jotenkin näin:
”Mä oon MC Juice, jii uu ii see ee…”
Tapahtuman lopuksi Gloriassa pidettiin open mic -hetki, jossa räppärit pääsivät osoittamaan riimittelytaitojaan. Juicen teki kovasti mieli lavalle, mutta hän ei uskaltanut.
Juicen ystävät Rudy ja Omar huomasivat toverinsa hingun ja päättivät ryhtyä toimeen. He maanittelivat Juicea lavalle, vähän tuuppivatkin. ”Menet nyt!”
Yhtäkkiä Juice seisoi mikin kanssa mölyävän yleisön edessä ja ajatteli, että ei perkele. Paniikkikohtaus oli lähellä.
Biitti alkoi soida. Jotain piti tehdä, joten Juice alkoi räpätä.
”Mä oon MC Juice, jii uu ii see ee…”
Yleisö tykkäsi. Juice tykkäsi. ”Wau!” Juice mietti.
Nyt silloinen MC Juice, nykyinen Kube kertoo:
”Se oli mun ensimmäinen lavakokemus. Ekat riimit, mitä olen koskaan kirjoittanut, ja koitin sitten muistaa ne siinä lavalla. Se oli kyllä siistiä. Tuli fiilis, että tätä haluaa lisää!”
Lisää tuli, joskin pikkuhiljaa. Nyt, kuusitoista vuotta myöhemmin, Kube elättää itsensä musiikilla ja on mahdollisesti läpimurron kynnyksellä.
Pelikenttä on tosin ihan erilainen, sillä suomalainen hiphop on kasvanut aikuiseksi. Samassa tahdissa hiphopin kanssa aikuiseksi on kasvanut myös Hauta-aho.
Jussi Hauta-aho, 31, ottaa inkivääriolutta Pop Median tiloissa Helsingin keskustassa.
”Tämä on ihan törkeän hyvää.”
Hän asettuu tuolilleen mukavammin.
”Mahtavaa, että printtilehteäkin vielä tehdään.”
Heti, kun tapaa Hauta-ahon, tulee mieleen, että onpas vilpittömän kiva tyyppi.
Vaikutelma tulee pienistä asioista: se, miten hän suhtautuu huonoon vitsiin (nauraa hellyttävän kohteliaasti – varmaan säälistä) tai se, kuinka hän suhtautuu keskustelukumppaniin (katsoo silmiin, nyökkäilee ja sanoo usein ”mmm, joo, just” osoittaakseen, että seuraa ja keskittyy puheeseen).
Hän sanoo, että suhtautuu mieluusti ihmisiin lähtökohtaisen positiivisesti. Ei hänellä ole oikeutta muodostaa ihmisistä ennakko-oletuksia, jos hän ei tunne näitä.
Hauta-ahokin kyllä osaa olla ilkeä, jos tilanne sitä vaatii, mutta tästä myöhemmin lisää. Nyt ei tarvita ilkeyttä.
Kaikki on juuri nyt niin hyvin.
”Hyvä meno. Sain pitkästä aikaa uuden biisin ulos alkuviikosta. Oma biisi, ja itse tuottamani. Omista biiseistä tulee aina paras fiilis.”
Hauta-aho on vieraillut poikkeuksellisen paljon muiden artistien levyillä, ja skaala on laaja. Listalla ovat ainakin Xdj Aksim, Saurus, Speakeasy, Julma-Henri & RPK, Mindman, Juno, Eevil Stöö, Euro Crack, Pelan, Mäkki, Sini Sabotage, Asa, JVG, Kalle Kinos, Chebaleba, Kesken, MNTTT, Jussi Kuoma, Djangomayn, Reino Nordin, Adi L Hasla & Heinis, Pianomies, Tippa-T, Kevin Tandu, Elastinen ja Cheek.
Kerrankin saa keskittyä omaan.
”Olen vähän haaveillut, että voisi tehdä ep:n. Sellaista hölmöilyä, ei mitään kovin vakavaa soundia. Minua kiinnostaa juuri nyt sellainen hölmöily. Kesällä on monta keikkaa joka kuussa, mikä on minulle tosi hyvä tahti.”
Hauta-aho kasvoi lapsuutensa Vantaalla. Teini-iän kynnyksellä alkoi räppi kiinnostaa, ja sitten tuli vuosituhannen vaihde.
Koko 2000-luvun alku oli huikeaa aikaa. Silloin suomenkielinen hiphop vyöryi kunnolla Suomen yli.
Fintelligens, Flegmaatikot, Davo Isotaaki, Setä Koponen, Juhani, Seremoniamestari, Kapasiteettiyksikkö, Petri Nygård, Avain, Ritarikunta, Rudy Rääväsuu, Mikrofonistit, Tulenkantajat, Edu Kehäkettunen, Ezkimo ja tuhat muuta uutta artistia hyökkäsi kellareistaan suuren yleisön tietoisuuteen.
Tuntui, että joka toinen nuori oli yhtäkkiä ajautunut tilaan, jossa hellyttävästi toisteltiin ”neljää elementtii” ja harrastettiin lyriikoissa korostuneen itsevarmaa keulimista.
Kaikki hiphopista innostuneet tuntuivat olevan tuolloin kovasti tosissaan, ja se on ymmärrettävää: pahin militantti on se, joka on juuri löytänyt valon.
Hauta-aho oli keskellä tätä kaikkea. Hän oli jo silloin varhaisnuorena ystävä monien sellaisten artistien kanssa, jotka edelleenkin ovat relevantteja Suomen hiphop-kartalla. Jo ennen räppäämistä Hauta-ahon elämään liittyi hiphop-kulttuuriin liitettäviä asioita.
”Perushommat. Maalattiin graffiteja ja teen sitä edelleen, mutta laillisille paikoille. Ei jaksa enää juosta pitkin metsää ja junaratoja. Ja skeitattiin ja breikattiin. Mutta kun räppi tuli, kaikki muu jäi.”
Hauta-aho, Rudy Rääväsuu (nykyään Ruudolf) ja Karri (Koira) muun muassa räppäsivät kaduilla freestylea ihmisten hämmästellessä tätä omintakeista puhelaulantaa.
Aina joskus hommat riistäytyivät käsistä.
”Sanotaanko, että pyörin niissä porukoissa, jotka olivat niitä hirveimpiä tyyppejä. Niin sanottuja huligaaneja. Mutta olin yleensä se järjen ääni, en lähtenyt hölmöilyyn mukaan. Omatuntokin aina kolotteli.”
Hauta-aho kävi kirjapainajan tutkinnon ja oli kolmisen vuotta tekstiilipainossa töissä. Muitakin sekalaisia töitä hän teki.
”Raksat ja varastot, tyypillisiä miesten hommia. Kyllä niihin kyllästyi jossain vaiheessa. Päässä pyörivät vain biitit ja musahommat. Ärsytti, kun ei jaksanut enää himassa laittaa edes konetta päälle työpäivän jälkeen.”
Yhdessä vaiheessa Hauta-aho elätti itsensä järjestämällä bileitä ja promotoimalla muiden keikkoja. Siinä hän laajensi jo ennestään mittavaa räppärikaveripiiriään.
Vuonna 2012 hän teki Kubenrapinat-mixtapen. Siinä vaiheessa kaverit sanoivat, että on niin hyvän kuuloista tavaraa, että sitä on saatava puskettua eteenpäin.
Hauta-ahon ystävä Särre eli Miika Särmäkari oli Basso-radiossa töissä. Hän sanoi, että voisi yrittää avittaa saamaan Kuben musiikille soittoa.
Näillä vaihein Hauta-aho sai myös ensimmäisen lapsensa.
”Juuri, kun hommat olivat lähteneet tavallaan käyntiin, tuli poika. Ja tyttö tuli sitten ensimmäisen levyn julkaisun yhteydessä. Piti panostaa musahommaan, vaikka oli oikeasti paljon tärkeämpiäkin asioita elämässä. Vaimo on onneksi aina ollut sellainen, että on antanut supporttia ihan satasella. Ei ole koskaan ollut sellainen olo, että olisin laiminlyönyt lapsia oman intohimon takia.”
Siitä ura alkoi saada pikkuhiljaa lentoa. Viimeiset pari vuotta Hauta-aho on voinut tehdä Kubena musiikkia elääkseen.
Jos hopparit olivat Suomessa 2000-luvun alussa hurmoshenkisiä neljän elementin ja oman ylivertaisuutensa julistajia valtavissa Fubu-housuissaan ja eksklusiivisissa piireissään, asia on nyt ihan toisin.
Ei tarvitse kuin katsoa perinteisten maalaisrockfestivaalien pääesiintyjiä. Se on vähän joka paikassa räppäri nimeltään Cheek. Se on poikkeuksellista. Stadionkonsertteja vetävät niin ikään JVG ja Elastinen, räpiksi luettavaa tavaraa molemmat.
Räppi on musiikkityyleistä tällä hetkellä Suomessa – ja esimerkiksi edelleen myös Yhdysvalloissa – se kaikista dominoivin ja vaikutusvaltaisin. Sen vaikutteita on kaikkialla rockin, popin ja elektronisen tanssimusiikin kautta aina iskemään asti.
Kanye Westin, Draken, Frank Oceanin ja Kendrick Lamarin kaltaiset artistit ovat avanneet tien, jolla räppärin ei enää tarvitse askeltaa sen laiskahkon rumpukompin ja monotonisen biitin tahtiin käsiään kliseisesti heilutellen ja joko politiikasta tai omasta paremmuudestaan sanaillen.
Räpissä ja hiphopissa voi nykyään tehdä vähän kaikenlaista. Esimerkiksi Paperi T on valjastanut räppäyksen korkeakulttuuria hipovaan sanankäyttöön, ja suurin osa suurimmista artisteista taiteilee jossain räpin, edm:n ja popin välimaastossa.
Räppi kuuluu nykyään ihan kaikille. Tämä on erilainen maailma kuin se, mistä Hauta-aho on lähtöisin.
”Minua on aina kiinnostanut hiphop-kulttuuri, olen kasvanut siihen. Kaikki siihen liittyvät asiat olivat niitä juttuja, joita lähiössä harrastettiin, ja ne ovat olleet mun juttuja.”
Hauta-ahon olemuksessa ja tarinoissa on tietynlaista tuulahdusta suomalaisen hiphopin alkuajoista. Tietynlaista koodistoa ja kirjoittamattomia sääntöjä, jotka eivät ole enää kovin vahvasti läsnä nykyajan valtavirtaräpissä.
Esimerkiksi torailu Mikael Gabrielin kanssa. Siinä on sitä koodistoa, ja siinä saadaan esimerkki myös siitä, kuinka Hauta-ahokaan ei aina jaksa olla mukava.
Puhutaan alkuvuoden julkisesta sananvaihdosta, jossa vastakkain olivat Kube ja Mikael Gabriel. Viimeksi mainittu käytti Kuben kuvaa selkeästi halventavassa mielessä Tasoi-levy-yhtiönsä kautta julkaistun Koko kuva -singlen kannessa.
”Jos tuon tason artisti Suomessa – ehkä se on räppäri, en mä tiedä miksikä sitä sanotaan – jos se laittaa naamani keskarin taakse levyn kanteen, niin jos en tekisi asialle mitään, jengi ihmettelisi. Että mitä? Jätkä kaivaa nenästä sitä.”
Hauta-aho kiihtyy hieman.
”Jos käyttäytyy noin epäkunnioittavasti minua kohtaan, niin minä teen tämän jutun niin kuin se kuuluu tehdä. Menen studiolle ja teen sen biisin. Jo tätä kaikkea ennen olin kuullut, että se puhuu minusta kaikkea nihkeää. Että ’Kube on buuattu lavalta’ ja sellaista. Juttuja, jotka eivät pidä paikkaansa.”
Hän jatkaa:
”Sillä on ollut muidenkin kanssa monta biiffiä, ja se on aina päässyt helpolla. Tuli fiilis, että nyt mennään kovaa. Se pitää jättää niihin biiseihin, ei mennä someen tai fyysiseksi.”
MG vastasi Kuben Miksu-dissausbiisiin, ja kourallinen artisteja otti puolensa sosiaalisessa mediassa. Biiffin lopputulosta voi puntaroida kenties sillä että Kuben julkaisemaa raitaa on kuunneltu 25 000 kertaa enemmän, ja jo kuolemattomaksi kasvanut ”osamaksu-Rolex”-laini on peräisin siitä. Asian julkinen käsittely loppui kuitenkin melko lyhyeen.
”Pari päivää meni, ja sitten Axl Smith tuli [salavideoineen] ja vei kaiken hypen. Hahahaa!”
Tällainen saattaisi kuulostaa lapselliselta ja päälleliimatulta, mutta Hauta-ahon suusta se tuntuu luonnolliselta. Tämä on se kulttuuri, joka on hänellä lähellä sydäntä.
Hauta-aholla on sellainen tuntuma, että Suomessa räppäreiden välille tuntuu muutenkin olevan avautumassa jonkin sortin rakoa.
Se, mikä ennen oli yhteistä ja viatonta, on kenties muuttumassa kasvaessaan joksikin vähän kylmemmäksi ja epämiellyttävämmäksi.
”En tiedä. Miklu-biiffikin on tuonut hankalia juttuja, kun meillä on paljon yhteisiä ystäviä. Niiden näkeminen on joskus vähän sellaista, että näkee, että niiden on vaikea olla. Ei pysty enää luottamaan ihmisiin niin sinisilmäisesti kuin ennen. Aikaisemmin sitä oli niin naiivi. Nykyään joku voi käyttää hyväkseen jotain, mitä sanot. Jos väärä tyyppi saa tietää sinusta jotain nihkeää, se voi hölösuuna sanoa sen jollekin toiselle.”
Hauta-aholla on siinä mielessä hyvät oltavat, että vaikka hänellä on ollut Mikael Gabrielin lisäksi pari muuta hankalaa artistia soittamassa suutaan, (sen verran pienen luokan tyyppejä, ettei Hauta-aho ole viitsinyt vaivautua lotkauttamaan korvaansa – tietynlaista koodistoa tämäkin), hän on alan piireissä melkoisen pidetty kaveri.
Hauta-aho on jonkin sortin suomirapin crossover-tyyppi, jota pyydetään mukaan täysin vastakkaisen oloisiin projekteihin Cheekistä Eevil Stööhön.
Vanhan liiton räppärit saattaisivat suivaantua, kun hän tekee yhteistyötä äärikaupallisten popräppäreiden kanssa, mutta Hauta-aho ei ajattele näin.
”En ole ikinä ymmärtänyt, miten joku jaksaa tehdä vain yhdenlaista juttua. Minun oma musiikkinikin on ihan laidasta laitaan. Feattaukset ovat hauskoja, ja totta kai lähden mukaan, jos saan sen jotenkin tuntumaan omalta jutulta. Sitä paitsi ei se ura oikein etene, jos pyörii vain itsekseen. Siitähän saisi jo kummallisen maineen. Että tuo on se jätkä, joka on vain omissa oloissaan.”
Onko hänellä itsellään sitten lainkaan mustasukkaisuutta siitä, että räppi ja hiphop – hänen juttunsa – ovat nyt keskiluokkaisten perheiden, lapsien, vanhusten ja ihan kaikkien yhteistä omaisuutta? Niiden, jotka eivät välttämättä tiedä, mistä koko asiassa on alun perin kysymys, vaan haluavat vain kuunnella sen hyvän biisin, jossa nyt satutaan räppäämään?
”En halua olla sanomassa, mikä on räppiä ja mikä ei, koska on hienoa, että musiikki kehittyy. Mutta ehkä kyse on siitä, miten se esitetään. Jos joku räppää jollain eurodance-biisillä, niin eihän se ole räppiä. Se on vaan verssu, joka on räpätty.”
Hauta-aho saattaa olla juuri nyt siinä tilanteessa, että hänellä olisi mahdollisuus breikata. Räppi on kaikkialla, ja hänellä on viimein aikaa keksittyä soolomateriaaliinsa sen sijaan, että olisi auttamassa aloittelevia räppäreitä tai feattaamassa muiden levyillä.
Mutta Hauta-aho ei välttämättä tarvitse taivaalta tähtiä ja kuuta. Sen kuulee siitä, miten hän kuvailee vierailuaan Elastisen keikalla.
”Olihan se nyt siistiä. Vaikka se ei ole mun keikka – ei mun oma keikka varmaan tule koskaan olemaan Hartwallilla.”
Tänään Hauta-aho on vienyt lapset päiväkotiin yhdeksäksi kuten muinakin arkipäivinä. Normaalisti hän olisi tässä vaiheessa päivää studiolla hommissa. Säveltämistä, tuottamista, kirjoittamista paperisotaa ja sen sellaista neljään asti, kunnes haetaan lapset päiväkodista. Illalla leikitään lasten kanssa.
”Ja vaimollekin pitää löytyä aina aikaa. Harvemmin sitä tulee käytyä ryyppyreissuilla. Musaa, keikkoja ja perhettä, siinä se aika pitkälti on. Olen todella hyvässä asemassa.”
Pitkälle on tultu siitä 14-vuotiaasta pelokkaasta pojasta, jonka Omar ja Rudy työnsivät Glorian lavalle hetkeksi räppäämään. Verrataan vaikka tähän:
”Se (Elastisen keikka) oli siisti kokemus. Nousin lavalle sieltä alta, lavan keskeltä. Korvamonitorit, ihan erilainen lava, räjähdyksiä ja kaikkea.”
Oliko se hiphop-elementtien täyttämä räppikeikka vai pelkästään suuri popviihdespektaakkeli, sitä on vaikea sanoa. Mutta ei se ole merkittävää, vaan se, miltä siellä stuntui.
”Olen yleensäkin tosi hymyilevä keikoilla, mutta siellä olin koko ajan ihan hymy korvissa.”
Artikkeli julkaistu Rumbassa 3/2016.