Music Finland yllättää kaikki tiedottamalla kaiken taloussynkkyyden keskellä iloisia uutisia

26.08.2015

Yhteiskuntasopimukset kaatuvat, alijäämät syvenevät ja YT-neuvotteluista uutisoidaan päivittäin – mutta yksi instanssi sentään tuo valoa pimeyteen. Juuri käsiimme saamamme Music Finlandin tiedotteen mukaan suomalaisen musiikin viennin arvo on kasvussa.

Musiikkiviennin arvo oli vuonna 2014 42,8 miljoona euroa. Edeltävänä vuonna 2013 vastaava luku oli 40,4 miljoonaa. Kasvua tuli siis kuusi prosenttia.

Eikä tämä ole ainutlaatuinen hyppäys, vaan pitempiaikainen trendi. Vuosina 2012–13 musiikivienti kasvoi 13 prosenttia. Hyvä!

”Meillä on ollut suuria onnistumisia ja sen lisäksi maailmalla kiertävien suomalaisten musiikinviejien kenttä on laajentunut, mikä näkyy erityisesti elävän musiikin vientitulojen kehityksenä. Emme ole enää yksittäisten menestysten varassa”, Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen kertoo tiedotteessa.

Viennin osa-alueiden jaottelu tehtiin musiikkiliiketoiminnan käytäntöjen perusteella. Alueita oli viisi: elävä musiikki, äänitteet, tekijänoikeudet, muut vientitulot sekä muut tavarat ja palvelut. Kehitystrendeiksi lasketaan tällä hetkellä erityisesti uudet ansaintamallit ja teosvienti.

”Eri tavoin musiikkiin liittyvät sovellukset ja verkkopalvelut ovat tärkeässä roolissa haettaessa musiikkiviennille kasvua”, kertoo tiedotteessa puolestaan Digital Media Finlandin Jari Muikku.

Digitaalisten palvelujen liikevaihdon ennustetaankin kymmenkertaistuvan jo vuoden 2015 aikana. Äänitetuottojen kasvua odotetaan jatkossa erityisesti suoratoisto- eli streaming-palveluista. Myös teosviennin kasvunäkymät ovat positiiviset.

Music Finlandin ja Digital Media Finlandin Suomalaisen musiikin markkina-arvo ja rakenne 2013–2014 -raportin voi ladata tästä.

Lisää luettavaa