Musiikkia muun muassa Stanley Kubrickin ja David Lynchin elokuviin säveltänyt Krzysztof Penderecki on kuollut

Penderecki oli kuollessaan 86-vuotias.

29.03.2020

Puolalainen säveltäjä Krzysztof Penderecki on kuollut viikonlopun aikana, New York Times uutisoi. Penderecki oli kuollessaan 86-vuotias.

Urallaan Penderecki sävelsi musiikkia lukuisiin elokuviin. Hänen musiikkiaan kuullaan esimerkiksi William Friedkinin Manaajassa, Stanley Kubrikin Hohdossa sekä Martin Scorsesen Suljetussa saaressa.

Pendereckin yksi kuuluisimmista sävellyksistä on vuonna 1959 julkaistu Trenodia Hiroshiman uhreille. Kappale kuullaan esimerkiksi David Lynchin ohjaamassa Twin Peaksissa.

Lynchin ohjaamista elokuvista myös Villissä sydämessä ja Inland Empiressa kuullaan Pendereckin säveltämää musiikkia.

Lisää luettavaa