Musta valo täyttää huoneen, uusi aika on täällä! Tarjolla synkeää rockia koko levyn edestä

13.09.2013

Esittelyssä Musta valo -yhtyeen debyyttilevy Uusi aika on täällä.

Kuva: Kaakao Records

Raumallakin tehdä rockia, ja se on ihan yhtä synkkää kuin voisi kuvitella. Aiemmin Itkevä tyttö -nimellä operoinut Musta valo -orkesteri julkaisi juuri esikoisalbuminsa Uusi aika on täällä ja tarjoaa levynsä kuultavaksi myös verkkoympäristössä. Tummaa indierockia, Herra Ylppöä ja Samuli Putroa yhdistelevän albumin voi kuunnella esimerkiksi alta.

Yhtye on julkaissut itse äänittämältään ja tuottamaltaan levyltä myös muutaman musiikkivideon, joista Matkalaukut-esityksen voit katsoa Soundcloud-playerin alapuolelta. Tekijämiehen työtä, kun ottaa huomioon, että videon ohjannut Musta valo -laulaja Lauri-Matti Parppei on ohjannut aiemmin lyhytelokuvia ja hänen Eräänlainen rakkaustarina -pätkänsä (2011) on palkittu muun muassa Helsingin lyhytelokuvafestivaalilla.

Keikoilla bändi voi nähdä seuraavasti:
21.09. Kellariteatteri, Rauma
30.10. Dynamo, Turku
06.11. Kuudes linja, Helsinki
16.11. Oluthuone 60, Kokemäki

Lisää luettavaa