NHL-supertähti paljasti uransa tähtihetken: sai olla roudarina suomalaisten rakastamalle metallibändille

Viikon hyvän mielen tarina onkin sitten tässä.

13.03.2016

39-vuotias puolustaja Dan Boyle on pelannut 17 vuotta NHL:ssä. Tällä hetkellä hän pelaa New York Rangersissa, ja vuosien varrella hänet on valittu kahdesti NHL:n kakkostähdistöön, hän voitti vuonna 2010 olympiakultaa Kanadan joukkueessa ja hänellä on hallussaan yhä San Jose Sharksin puolustajien kaikkien aikojen piste-ennätys. Ei mikään turha jätkä, siis.

Rolling Stonelle antamassaan haastattelussa hän paljasti kuitenkin uransa tähtihetken.

Viime kesänä Faith No More kiersi Sol Invictus -levynsä tiimoilta toki myös Amerikassa. Boyle hyppäsi Faith No Moren kiertuebussiin Philadelphiassa, ja puuhasteli neljä seuraavaa keikkaa yhtyeen roudarina.

”Pari ensimmäistä keikkaa vain katselin keikkaa tumput suorina. Tein kuitenkin koko ajan enemmän ja enemmän, ja yhdellä keikalla ravailin hikisenä ympäri lavaa ja korjasin Mike Bordinin rummut. Mikä oli siitä erikoista, etten ole koskaan edes koskenut rumpusettiin ennen. En tiedä mitä tein, mutta se auttoi!”

Muuten Boyle hoiteli perinteisia roudarin hommia eli kantoi soittimia lavalle ja lavalta pois, auttoi lavan rakentamisessa ja jakeli VIP-lippuja niitä tilanneille.

Tuhansien muiden päälle kolmekymppisten tapaan Boyle kertoo Rolling Stonen haastattelussa olleensa Faith No More -fani vuodesta 1990 lähtien, kun FNM julkaisi Epic-singlensä. Vapaa-ajallaan Boyle kuuntelee Deftonesin, Panteran, Toolin ja Faith No Moren kaltaisia bändejä.

 

”Olen yrittänyt käännyttää pelikavereitani hyvän musiikin suuntaan, mutta nykyään kaikki kuuntelevat vain jotain Kanye Westiä tai Drakea. Se sonta saa minut hulluksi, joten kuuntelen pukukopissa aina omaa musiikkia kuulokkeiden kautta”, hän kertoo.

Faith No Moren jäseniin Boyle tutustui pelatessaan San Jose Sharkissa vuonna 2010, kun FNM soitti paluukeikkoja San Franciscossa. Boyle pääsi bändin kanssa bäkkärille, missä lyöttäytyi juttusille Mike Bordinin kanssa. Bordin on suunnaton lätkäfani, ja homma lähti rullaamaan eteenpäin kuin itsestään.

Lue koko haastattelu Rolling Stonen sivuilta täältä.

 

Lisää luettavaa