No nyt pläjähti: Mikko Joensuulta uusi single, pian uusi levy ja kaksi konserttiakin on tulossa

Mikko Joensuu ahkeroi.

29.09.2016

Mikko Joensuun Amen-trilogian julkaisu jatkuu marraskuussa, kun sarjan toinen osa Amen 2 julkaistaan.

”Rajattu ilmaisu palveli hyvin ensimmäisen levyn teemaa, joka pyrki tallentamaan mieleni sen hetkisiä, ahdistuksen ja epätoivon täyttämiä tunnetiloja sekä mielikuvia. Amen 2 on kenties tuon ajan tarkastelua etäämmältä valoisammassa sekä helpottuneemmassa ympäristössä. Musiikille ei ole asetettu mitään rajoitteita, jokainen kappale on niin meluisa, massiivinen tai harras, kuten sille
parasta oli”, Joensuu kertoo levystä.

Uuden levyn ilmestymistä kunnioitetaan myös kahdella erikoiskonsertilla, joissa esiintyvän yhtyeen kokoonpanoon, kappaiden sovituksiin ja esiintymispaikkaan on panostettu erityisen paljon.

”Levynjulkaisukeikaksi valikoitui Konepajan Bruno, koska paikan tunnelmassa on jotain hyvin poikkeuksellista. Konsertti toteutetaan isolla kokoonpanolla ja Joona Tikkasen visuaaleilla”, Joensuu kertoo tiedotteessa.

Ensimmäinen levyjulkaisukeikka järjestetään 12.11. Helsingin Konepaja Brunossa ja toinen 19.11. Tampereen Olympiassa. Molemmille keikoille on mahdollista hankkia rajoitettu pääsylipun ja vinyylin erikoispainoksen yhteispaketti Svart Recordsin verkkokaupasta täältä.

Amen 2 ilmestyy 11.11.2016 ja julkaisijana on edellisen levyn tapaan kotimainen Svart Records.

Lisää luettavaa