Noah Kin kertoo kärsivänsä masennuksesta ja lopettaa rap-musiikin tekemisen

Artisti aikoo jättää genrerajoitukset taakseen.

12.10.2017

Rumban kannessakin esiintynyt Noah Kin julkaisi tiedotteen, jossa kertoo lopettavansa rap-musiikin tekemisen. Noah Kinin faneille tämä ei kuitenkaan tiedä huonoja uutisia: räppäri-muusikki-tuottaja-näyttelijä-taiteilija jatkaa myös musiikin parissa, mutta ilmaisukanava vaihtuu.

”Taide on ollut tärkeä osa olemassaoloani. Olen ollut äärimmäisyyksiin asti järkkymätön tekemissäni valinnoissa nuoresta saakka. Esimerkiksi 10-vuotiaana päätin, että aion elää straight edge -aatteen mukaan. Paria vuotta myöhemmin, kun olin löytänyt minua inspiroivaa taidetta internetistä, päätin aloittaa artistiuteni räpin parissa”, Kin kirjoittaa.

”Ymmärsin pian sanojen voiman, ja kuinka ne voivat tarjota helpotusta minua vainonneisiin asioihin. Ne olivat minun keinoni selvitä tunteiden vuoristoradasta, jota myös murrosiäksi kutsutaan. Lyhyessä ajassa kirjoittamisesta tuli asia josta pidin, sitten rakastin ja lopulta tein pakosta. Ei ole montaa päivää, jolloin en olisi kirjoittanut ollenkaan.”

Noah Kin kertoo, että parina viime vuonna rap-formaatissa kirjoittaminen on vähentynyt. Hän kertoo sairastuneensa masennukseen, jonka takia oli pitkiä aikoja syömättä ja nukkumatta.

”Tein kaiken, että saisin elämäni jälleen hallintaan. Lopulta tajusin, että en saanut kirjoitettua, koska formaatti oli väärä. Rap-lokero oli muodostunut ongelmaksi, koska artistiudellani ei ole koskaan ollut rajoja genren tai formaatin mukaan.”

”On jälleen tullut aika olla järkkymätön ja äärimmäinen: aion jättää räpin taakseni. On aika lopettaa tämä luku ja siirtyy seuraavaan.”

The End of an Era eli Noah Kinin viimeinen räppikeikka nähdään 10. marraskuuta Helsingin Kuudennella linjalla.

Jäämme odottelemaan mitä Kin tekee seuraavaksi. Omien sanojensa mukaan ainakin aikoo päästää taiteensa ystävät vielä lähemmäs itseään ja ydintään. Lue Kinin koko lausunto täältä ja klikkaile itsesi mukaan keikalle tästä.

Lisää luettavaa