Nyt katsottavissa: Jimi Tenorin ohjaama dokumentti Sähkö-levymerkistä ja elektroskenestä Helsingissä ja Turussa vuonna 1995

Dokumentti esitellään viime maaliskuussa menehtyneen Mika Vainion muistolle.

13.08.2017

Vuonna 1993 Turkuun perustettu Sähkö Recordings on noussut musiikillaan kulttimaineen asemaan elektropiireissä. Tommi Grönlundin perustama levy-yhtiö tunnetaan etenkin kokeellisista, minimalistisista teknojulkaisuista, Suomen ulkopuolellakin.

Labelille pitkään levyttänyt kokeellisen Suomi-elektron pioneeri Mika Vainio menehtyi viime maaliskuussa. Vainio tunnettiin labelilla sooloartistinimellä Ø sekä yhtyeestään Pan Sonic. Hän voitti viime vuonna Jussi-palkinnon Atomin paluu -elokuvan musiikeista, ja ehti tehdä yhteistyötä muun muassa Björkin kanssa.

Vainion muistoa kunnioittaen Boiler Room -media julkaisi nyt dokumentin Sähkö Recordingsista ja sen päähenkilöiden vaiheista Turussa, Helsingissä ja New Yorkissa vuonna 1995. Videon saateteksti kertoo pätkän olevan ”elektronisen musiikin dokumenttien Graalin malja”.

Jimi Tenorin, vanhan Sähköläisen, ohjaama käsikirjoitukseton dokumentti kuvaa enimmäkseen levy-yhtiön artistien studiosessioita, keikkoja ja laitekokeiluja, sekä joitain haastattelupätkiä. 44-minuuttinen gonzomainen dokumentti on julkaistu ilman nimeä, mutta fanit ristivät sen myöhemmin Sähkö the Movieksi. 

Katso pätkä Boiler Roomin sivulta täältä. Mikäli vanha tekno ei uppoa, voit ihailla ysärinostalgiakuvia vuoden 1995 Suomesta.

Lisää luettavaa