Nyt se on varmaa: Scott Walker ja Sunn O))) julkaisevat yhteisen albumin

18.07.2014

Syyskuussa ilmestyy todennäköisesti vuoden ahdistavin mutta samalla myös kenties vuoden briljantein levy.

Teksti: Jari Setälä, kuva: 4AD

Heinäkuun alussa levy-yhtiö 4AD julkaisi Twitter-sivullaan linkin verkkosivuille, joiden takaa paljastui pelkkä teksti Scott O))) muotoiltuna drone metal -suuruus Sunn O))):n logon tyyliin.

Tämä käsitettiin selkeäksi vihjeeksi Sunn O))):n ja kokeellisen musiikin legendan Scott Walkerin mahdollisesta yhteistyöstä, ja nyt tuolle asialle on viimein saatu vahvistus.

4AD:n ilmoituksen mukaan Walker ja Sunn O))) julkaisevat nimittäin yhteisen Soused-albuminsa 22. syyskuuta. Levy tulee sisältämään vain viisi kappaletta ja kestämään noin 50 minuuttia.

Sunn O))) oli alun perin kutsunut Walkeria mukaan vierailemaan jo yhtyeen vuoden 2009 Monoliths & Dimensions -levylle, mutta Walker oli vielä tuolloin kieltäytynyt tarjouksesta. Viime vuoden lopulla Walker kuitenkin otti itse uudelleen yhteyttä bändiin ja ilmoitti heille säveltäneensä uutta musiikkia juuri Sunn O))):a varten.

Alapuolella olevia biisinäytteitä mielessään yhdistelemällä voi hieman kuvitella, miltä Walker ja Sunn O)) voisivat yhdessä kuulostaa.

Lisää luettavaa