Olariskenen kulttikaksikko täällä taas: Tuomio & Kone teki paluun 12 vuoden jälkeen

Olarista kajahtaa taas.

22.06.2015

Olarista ponnistava Tuomio & Kone julkaisi omakustannelevyn vuonna 2003. Platta nousi melkoiseen kulttimaineeseen, ja Koiratarha radalla sekä Sorbuksen Herra ovat yhä aivan tautisen tujakkaa räppiä. Jotain kertoo ehkä levyn merkityksestä se, että Tuomio & Kone mainitaan jopa Wikipediassa puhuttaessa kuuluisista olarilaisista. Huhujen mukaan heidät lisäsi sinne joko Raimo tai Edu, mutta ei meillä lasketa.

Välillä Tuomio ja Kone väänsivät musiikkia Reilukerho-nimellä kera Setä Koposen. Vaan annas olla, nyt Tuomio & Kone on tehnyt paluun ihan ikiomana kaksikkonaan. Uusi levy lävähtää 3rd Rail Musicin kautta kauppoihin syksyllä, ja YouTubesta voi kuunnella uuden sinkun Rankkitynnyri. Se on, kuten ehkä arvata saattaa, aivan saatanallisen hyvä, ja sitä kuunnellessa tekee mieli avata olut.

Kuuntele biisi alta.

Lisää luettavaa