Olemmeko kertoneet tarinan siitä, miten otimme joskus kokaiinia Juha Sipilän ja Pyhimyksen kanssa Pori Jazz -festivaalien bäkkärialueella?

Nyt on aika taas muistella menneitä – olivat ne totta tai ei.

23.10.2019

Vuodesta 2012 lähtien järjestetyt, suuren suosion saavuttaneet name droppailun suomenmestaruuskilpailut tulevat taas.

Tänä vuonna pääsee kertomaan niitä samoja tarinoita (tällä kertaa vain uudelle yleisölle kavereidesi sijaan) 25. päivä marraskuuta Tenhossa Helsingissä.

Tuomaristossa istuvat pätevöitetyt ja erittäin arvovaltaiset sanataiteilijat. Heidän lisäksi tuomareina toimivat myös Dxxxa D ja Harri Hertell. Tämä kaksikko myös avaa illan esityksellään kello 19.00.

Vuodesta 2012 järjestetyn kisailun kulku on seuraavanalainen: kullakin osanottajalla on 60 sekuntia aikaa kertoa tuomaristolle keitä kaikkia hän tuntee tai on tuntevinaan. Merkitystä ei ole sillä, tunteeko osallistuja oikeasti mainitsemansa henkilöt, vaan härskeimmät leveilyt ja surkeimmat kaveripiirit palkitaan.

Olet oikea ihminen osallistumaan kisaan, jos käyt on the regular basis Litku Klemetin bändin rumpalin kanssa samassa spinningissä.

Tapahtuman Facebook-sivun löydät täältä.

Lisää luettavaa