”On ihmisiä, jotka tuntuvat tutuilta jo ensinäkemältä” – Mariskan uusi single pohtii, onko elämä sittenkään ainutkertainen

Mariskan uusi albumi julkaistaan lokakuussa.

22.09.2019

Mariska julkaisee uuden, artistin Mariska-nimeä kantavan viidennen albumin 18. lokakuuta. Perjantaina (20.9.) artisti julkaisi albumilta uuden singlen Minä liityin sinuun.

Mariska on säveltänyt kappaleen itse. Sen sovituksessa ovat puolestaan artistin itsensä ohella olleet mukana Riku Mattila, Anssi Växby ja Väinö Wallenius. Mariska kuvailee kappaletta tiedotteessa seuraavasti:

”Monet länsimaiset pop-kappaleet puhuvat elämän ainutkertaisuudesta: you only live once. Kuitenkin on ihmisiä, jotka tuntuvat tutuilta jo ensinäkemältä. Tämä tunne ja moni muukin seikka on saanut minut epäilemään yhdesti elämistä. Entä jos tulemmekin tänne yhä uudestaan ja siksi jotkut kohtaamistamme ihmisistä tuntuvat heti tutuilta; vanhoilta ystäviltä, joiden kanssa voi jatkaa siitä mihin viime kierrolla jäimme…”

Uuden kappaleen voit kuunnella alta.

Lisää luettavaa